Uutistiedote

Pieniä ja yksinkertaisia asioita – humanitaarista työtä Romaniassa

”Yksi avaintekijä lasten köyhyyden lopettamisessa on köyhyyteen puuttuminen
perhekunnassa, josta se usein johtuu. Laadukkaiden sosiaalipalveluiden piiriin pääsemisen
on oltava ensisijaista.” YK:n pääsihteeri António Guterres.

 

”Kun pandemia iski Bukarestiin Romaniaan, valtion rekisteröimä Helping Hands-Asociatia Maini Intinse -hyväntekeväisyysjärjestö joutui yhtäkkiä keskeyttämään suunnitelmansa. Ilman kasvosuojia järjestön jäsenet eivät voineet saada välttämättömiä tarvikkeita. Me pystyimme hankkimaan heille kasvosuojat. Sen lisäksi tunnistettiin 30 perhettä, jotka tarvitsivat välittömästi peruselintarvikkeita ja muita tarvikkeita.

Olemme olleet kumppaneita Helping Hands -järjestön kanssa usean vuoden ajan ja olemme tukeneet heidän humanitaarista työtään leikkipuistovälineiden, rakennuskorjauksien sekä nyt koronaviruksen torjuntaan tarkoitettujen kasvosuojien ja ruokatarvikkeiden kanssa. Tämä järjestö keskittää voimavaransa 120:n sosiaalisesti vähäosaisen ja vammaisen lapsen kasvatukselliseen tukeen. Järjestö tarjoaa neuvontaa myös näiden lasten vanhemmille.

Helping Hands -järjestön johtaja Adrian Popa on ollut humanitaarisen työn nöyrä sankari. Hän on saanut tukea paikallisilta ministeriöiltä, ja hänellä on visio tilojen laajentamisesta, jotta useampia tarvitsevia lapsia ja perheitä voitaisiin palvella”, selittää vanhin Mark Falslev Latter-day Saint Charities -hyväntekeväisyysjärjestöstä.

”Teidän on tarpeen tietää, että aloitimme kuukauden rukoilemalla pyytäen Jumalalta apua voidaksemme auttaa tässä kuussa 30 perhettä koronaviruskriisissä. Seuraavana päivänä vanhin Mark Falslev soitti minulle ja tarjosi ruokaa perheille. Annan kunnian Jumalalle siitä, että rukouksiimme vastattiin. Olemme siunattuja, koska voimme auttaa muita.

Me olemme kaikki Jumalan lapsia. Mikä hyvänsä rotu, uskonto, yhteiskunnallinen asema tai rahatilanne yksittäisellä ihmisellä onkin, Jumala on tietoinen ponnisteluistamme ja rakastaa meitä kaikkia. Maailmassa vallitsevan hämmennyksen ja huolen vuoksi yksittäisiin ihmisiin kohdistuvalla humanitaarisella työllä voi olla suuri merkitys yhteisössä”, sanoo Helping Hands -järjestön johtaja Adrian Popa.

”Arvostamme tilaisuutta työskennellä yhdessä suurenmoisten ihmisten kanssa Romaniassa ja nähdä Herran käsi apunamme kaikissa vaikeuksissamme. Pienillä ja yksinkertaisilla asioilla voi olla suuri merkitys elämän vaikeuksissa”, vanhin Falslev jatkaa.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon humanitaarisen avun järjestö Latter-day Saint Charities on vuosien varrella toiminut kumppanina Adrian Popan kanssa useissa projekteissa, mukaan lukien suuret hankkeet Romanian veden laadun parantamisessa Postassa, Tulcean suolla ja Valea Teilorissa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.