Uutistiedote

Tutustu Euroopan pohjoisen vyöhykkeen johtokuntaan

Kirkon johtohenkilöt kutsuvat kaikkia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ja elämään Hänen evankeliuminsa mukaan

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa perustettiin 7. huhtikuuta 2022 uusi Euroopan pohjoinen vyöhyke. Vyöhykkeenjohtajaksi nimitettiin vanhin Hans T. Boom, ensimmäiseksi neuvonantajaksi vanhin Scott D. Whiting ja toiseksi neuvonantajaksi vanhin Alan T. Phillips.

Euroopan pohjoisen vyöhykkeen johtokunta palvelee ihmisiä 13 maassa, joissa on yhteensä lähes 300 000 kirkon jäsentä. Vyöhykkeen muodostavat Grönlanti, Irlanti, Islanti, Kap Verde, Latvia, Liettua, Norja, Portugali, Ruotsi, Suomi, Tanska, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Lisäksi vanhin Kyrylo Pokhylko valvoo Ukrainaa ja Moldovaa tehtävässään Euroopan pohjoisen vyöhykkeen johtokunnan apulaisena.

Vanhin Boom sanoo: ”Ensisijaisena tavoitteenamme johtokuntana on auttaa yksilöitä ja perheitä keskittymään uudelleen Jeesukseen Kristukseen. Tämä tavoite on kaiken toimintamme lähtökohtana. Ensiarvoisen tärkeää on korostaa sitä, että jokaisen täytyy oppia tuntemaan Vapahtaja. Kutsumme kaikkia elämään Hänen evankeliuminsa mukaan.

”Olemme kiitollisia tilaisuudesta saada jälleen kerran vyöhyketoimisto Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja tunnemme, että se tuo siunauksia, joita tarvitaan pelastuksen ja korotuksen työn jatkamiseen Euroopan pohjoisella vyöhykkeellä.”

Vanhin Boom syntyi Amsterdamissa Alankomaissa 13. heinäkuuta 1963. Hän palveli kokoaikaisessa vapaaehtoisessa lähetystyössä Lontoon itäisellä lähetyskentällä Englannissa ja on viimeksi palvellut Euroopan itäisen vyöhykkeen johtajana. Hän solmi avioliiton Ariena Johanna Broekzitterin kanssa vuonna 1984.  Heillä on kolme lasta.

Vanhin Whiting oli aiemmin neuvonantaja Euroopan itäisen vyöhykkeen johtokunnassa ja oli sitä ennen palvellut apulaistoimialajohtajana temppeliosastolla. Vanhin Whiting sanoo: ”Odotan innolla, että Oslon temppeli rakennetaan Norjaan ja Birminghamin temppeli Englantiin, samoin kuin sitä siunausta, jonka ne tuovat ihmisille Euroopan pohjoisella vyöhykkeellä. Herran avulla me voimme kokea iloa haasteellisinakin aikoina, etenkin kun pidämme temppeleissä annetut pyhät lupaukset.” Vanhin Whiting syntyi Salt Lake Cityssä Utahissa 1. huhtikuuta 1961. Hän solmi avioliiton Jeri Olsonin kanssa huhtikuussa 1984. Heillä on viisi lasta.

Vanhin Phillips on palvellut vanhemman johtohenkilön tehtävässä vyöhykeseitsenkymmenenä vuodesta 2016. Hän rakastaa kirkon nuoria ja uskoo, että on ratkaisevan tärkeää antaa nousevalle sukupolvelle mahdollisuuksia ja kuulla heidän ääntään tulevina johtajina. Hän sanoo: ”Olen nähnyt nousevan sukupolven elinvoimaisen ja rohkean uskon Euroopan pohjoisella vyöhykkeellä. Toistan kirkkomme presidentin Russell M. Nelsonin lupauksen: ’Kun pidätte liittonne entistä täsmällisemmin, te olette Euroopan toivo ja te olette Israelin toivo.’” Vanhin Phillips on naimisissa Lindsey Phillipsin kanssa, ja heillä on neljä lasta.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.