Uutistiedote

Vanhin Uchtdorf kertoo Puolassa oleville ukrainalaisille pakolaisille, että Jumala on heidän kanssaan

Hän sanoo heidän olevan esimerkkejä maailmalle hyvyydestä, päättäväisyydestä ja valosta

Sunnuntaina 10. huhtikuuta 2022 vanhin Dieter F. Uchtdorf Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kahdentoista apostolin koorumista toi Kristukseen keskittyvän toivon sanoman Puolassa oleville ukrainalaisille pakolaisille.

Apostoli Uchtdorf, joka oli itse pakolainen kahteen otteeseen toisen maailmansodan aikana, kertoi päivän mittaan kirkon jäsenille Kristuksen valosta ja toivosta. Erityisesti pakolaisille pidetyssä hartaustilaisuudessa Varsovassa hän luki Uudesta testamentista pyhiä kirjoituksia, joissa puhutaan suoraan pakolaisten ahdingosta. Esimerkiksi Kirjeessä roomalaisille luvussa 8 apostoli Paavali kysyy: ”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?” Ja hän vastaa, ettei mikään voi erottaa meitä ”Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”.

Vanhin Uchtdorf sanoi ukrainalaisille pakolaisille, että tämä pyhien kirjoitusten kohta on ”yhtä totta ja yhtä ajankohtainen kuin se oli 2 000 vuotta sitten. Ja se oli totta niinä monina aikoina sillä välillä. – – Keskittyminen Jeesukseen Kristukseen on keino, joka antaa teidän sydämeenne rauhan voidaksenne selviytyä tästä ajasta ehjinä niin, että voitte hymyillä lapsillenne. Ja kun teidän aviomiehenne, isänne, ystävänne ei ole luonanne, te voitte ajatella heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Ja kun olette jälleen yhdessä, voitte sanoa: ’Tiesin, että näin tapahtuisi, koska uskon, että meille kaikille tapahtuu vielä hyviä asioita.’ Ja teille tulee tapahtumaan hyviä asioita.”

Saksalainen vanhin Uchtdorf viittasi myös kertomukseen siitä, kuinka Jeesus tyynnytti myrskyn ja meren huolestuneiden opetuslastensa pyynnöstä (ks. Mark. 4).

”Myrsky nousi yhtäkkiä, kuten teidän myrskynne nyt”, vanhin Uchtdorf sanoi. ”[Mitä Jeesus] sanoi apostoleilleen [tyynnytettyään myrskyn]? ’Missä on teidän uskonne?’ Mutta se on vaikeaa, kun vene on uppoamassa. Mutta niin Hän sanoi. Ja Hän tyynnytti meren. Niinpä he saivat opetuksen, että heidän täytyy uskoa.”

Sitten vanhin Uchtdorf vertasi pakolaisten tilannetta Tiberiaanjärvellä olleiden opetuslasten tilanteeseen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen (ks. Joh. 21). Apostolit olivat turhautuneita. Heidän Messiaansa oli kuollut. He eivät tienneet, mitä tehdä.

”Kaikki oli ohi. Pahin oli tapahtunut. En voi kuvitellakaan, miltä heistä tuntui – samoin kuin en pysty kuvittelemaan, miltä teistä tuntuu [pakolaisina tänä päivänä]”, vanhin Uchtdorf sanoi. ”Siellä he olivat järvellä aivan järkyttyneinä ja yrittivät kalastaa – minkä he osasivat, hehän olivat ammattilaisia – mutta he eivät saaneet saalista. Siltä teistä varmaankin joskus tuntuu tällä hetkellä. Ette voi tehdä sitä, mitä tavallisesti teette.”

Ja aivan kuten Jeesus käski noita apostoleja heittämään verkkonsa veneen toiselle puolelle saadakseen kalaa, näiden pakolaistenkin pitää ehkä etsiä valoa epätavallisin keinoin.

”Olkaa avoimia mukautumaan”, vanhin Uchtdorf sanoi. ”Tietäkää, että Vapahtaja rakastaa teitä. Hän tietää teidän uhrauksestanne. Hän haluaa ottaa teidät rakastavaan syleilyynsä.”

Apostoli sanoi pakolaisille, että he ovat ”esimerkkinä hyvyydestä, päättäväisyydestä kulkea vapauden polkua ja puolustaa sitä, mikä on oikein, valona monille kansakunnille”. Hän sanoi monien ihmisten katsovan heitä ja sanovan: ”Jos he pystyvät siihen, mekin pystymme siihen.” Hän kannusti heitä olemaan aliarvioimatta heidän esimerkkinsä voimaa. ”Tietäkää, että Jumala on teidän kanssanne”, hän sanoi. ”Hän siunaa teitä. Ja lopulta Hän saattaa asiat kohdalleen, kuten Hän aina tekee. Ehkä ei oman aikataulumme mukaan. Mutta varmasti Hänen aikataulunsa mukaan.”

Vanhin Uchtdorf kehotti pakolaisia kukistamaan vihan rakkaudella, vastaamaan vihamielisyyteen hyvyydellä ja voittamaan valheet totuudella.

”Kulkekaa läpi elämän luottaen Jumalaan ja uskoen Häneen”, hän sanoi. ”Siunaan teitä niin, että näette, Herran käden johdattavan teitä tämän elämän läpi.”

Myös vanhin Uchtdorfin vaimo Harriet puhui pakolaisille. Hän sanoi: ”Tiedän, että taivaallinen Isä on tietoinen teistä. Tiedän, että Jeesus Kristus rakastaa teitä, aivan jokaista teistä. Hän todella rakastaa teitä – –. Te ette ole yksin.”

Yksi pakolainen, Maryna Bovt, sanoo vanhin Uchtdorfin käynnin merkitsevän ”suurta tukea kaikille ukrainalaisille”. Apostolin läsnäolo auttoi häntä huomaamaan, että kirkko ymmärtää paitsi hänen kansansa tarpeita myös heidän tunteitaan.

Maryna sanoo myös, että vanhin Uchtdorfin kommentit ovat avain, joka auttaa häntä kestämään edessä olevat vaativat päivät.

”On hyvin vaikeaa rakastaa kaikkia, ymmärtää kaikkia, kun oma kansamme kärsii”, hän sanoo. ”Ymmärrän, että ainoa tapa on olla osa Kristusta.”

Pyhät Puolassa auttavat Ukrainasta tulleita pakolaisia antamalla ruokaa, vettä, lääkkeitä ja suojaa sekä vastaamalla muihin tarpeisiin.

Varsovalaismies Marcin Kulinicz perusti Facebook-sivun, jolla on nyt 9 000 henkilöä tukemassa pakolaisia. Tähän mennessä hänen ryhmänsä on koonnut riittävästi tarvikkeita kuutta lähetystä varten Lviviin ja Kiovaan. Hän sanoo, että Jumalan käden voi nähdä tänä synkkänä aikana sen valon ansiosta, joka tulee ihmisten välisestä lisääntyneestä luottamuksesta.

”Ihmisten täytyy luottaa toisiinsa enemmän sota-aikana. – – Minun piti luottaa useisiin muihin ihmisiin”, hän sanoo. ”Ja monet ihmiset uskoivat jopa oman henkensä ja omaistensa hengen minun käsiini – kun toin pakolaisia tänne Puolaan. Minä kannoin muiden ihmisten vaimoja ja lapsia.”

Marcin sanoo, että on tärkeää muistaa, että pakolaisten auttaminen on maratonjuoksu, ei pikamatka.

”Sota-ajan pakolaisten ja sodanjälkeisen jälleenrakentamisen hoitaminen on pitkän aikavälin hanke”, hän sanoo. ”Monilla ihmisillä on taipumus keskittyä vapaaehtoistyöhön ja lahjoituksiin – ja se on hienoa. Mutta tämä tulee kestämään vuosia, ja meidän täytyy olla valmiita todella pitkään juoksumatkaan.”

Toinen varsovalainen vapaaehtoinen, Agnieszka Mazurowska, sanoo auttavansa ja kuuntelevansa ihmisiä mielellään.

”Ymmärrän, että auttaminen on sitä, että rakastaa ihmisiä. Ja minä rakastan kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa”, hän sanoo. ”Joten kun näen yksinhuoltajaäidin lastensa kanssa tai näen raskaana olevan naisen edessäni, minä tunnen paljon rakkautta häntä ja heitä kohtaan ja minun on tuettava heitä. Se on minun velvollisuuteni. Uskon Kristukseen, joten yritän elää kuten Hän; niinpä minä toimin näin.”

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.