Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johdossa on 15 apostolia, joita pidetään myös profeettoina, näkijöinä ja ilmoituksensaajina. Se, joka on ollut apostoli pisimpään, on kirkon presidentti, ja hän valitsee innoituksella kaksi muuta apostolia neuvonantajikseen. Nämä kolme toimivat ensimmäisenä presidenttikuntana, joka on kirkon ylin johtoryhmä. (Katso tietoa muista 12 apostolista kohdasta Kahdentoista apostolin koorumi. Tämä koorumi on kirkon toiseksi ylin johtoryhmä.)
Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenet ovat Jeesuksen Kristuksen erityisiä todistajia, jotka on kutsuttu opettamaan ja todistamaan Hänestä kaikkialla maailmassa. He matkustavat paljon puhuakseen ja antaakseen rohkaisua suurille kuulijajoukoille, joissa on sekä jäseniä että kiinnostuneita kirkkoon kuulumattomia, ja myös tavatakseen paikallisia johtajia.
Kun ensimmäisen presidenttikunnan jäsenet eivät matkusta, he neuvottelevat sekä keskenään että muiden kirkon ylimpien johtohenkilöiden kanssa asioista, jotka vaikuttavat maailmanlaajuiseen kirkkoon, kuten lähetystyö, temppeleiden rakentaminen, hengellinen ja ajallinen huoltotyö ja monet muut asiat.
Ensimmäisen presidenttikunnan muodostavat presidentti Russell M. Nelson, presidentti Dallin H. Oaks ja presidentti Henry B. Eyring.
Temple Square is always beautiful in the springtime. Gardeners work to prepare the ground for General Conference. © 2012 Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved. | 1 / 2 |