Uutistiedote

Mormonien tabernaakkelikuoron Euroopan-kiertue 2016

Ensimmäinen kansainvälinen kiertue lähes 20 vuoteen

Ensimmäisen kerran 18 vuoteen maailmankuulu Mormonien tabernaakkelikuoro ja Temppeliaukion orkesteri suuntaavat kiertueensa ulkomaille ja esiintyvät kahdeksassa Euroopan kaupungissa kolmen viikon aikana maanantaista 27. kesäkuuta lauantaihin 16. heinäkuuta 2016. Kiertue alkaa esiintymisellä Berliinissä ja Nürnbergissä Saksassa, ja sen jälkeen siirrytään Wieniin Itävaltaan ja Zürichiin Sveitsiin. Sitten kuoro ja orkesteri palaavat Saksaan konsertoimaan Frankfurtissa, minkä jälkeen on konsertit Brysselissä Belgiassa ja Rotterdamissa Hollannissa. Viimeinen konsertti pidetään Pariisissa Ranskassa. Esiintymispaikoista ja pääsylipuista ilmoitetaan myöhemmin.

Thomas S. Monson, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtaja, on sanonut: ”Olen iloinen siitä, että kirkon presidenttinä minulla on etuoikeus olla Mormonien tabernaakkelikuoron neuvoja. Tavoitteenamme on, että kuoro ja sen kumppani Temppeliaukion orkesteri ovat loistavana esimerkkinä musiikkitaiteesta koko maailmalle. Tämän Euroopan-kiertueen ilmoittamisen myötä olen iloinen, että näillä tunnetuilla kokoonpanoilla on lukuisissa maissa mahdollisuus koskettaa ihmisten sydäntä suurenmoisella musiikillaan. Tämä kiertue tulee olemaan tärkeä askel eteenpäin, kun kuoro ja orkesteri jatkavat ystävyyden ja ymmärtämyksen siltojen rakentamista eri puolilla maapalloa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähettiläinä.”

”Kun ryhdyin kuoron johtajaksi vuonna 2012, yksi tärkeimmistä päämääristäni oli aloittaa jälleen ulkomaankiertueet”, sanoi Ron Jarrett. ”Sosiaalisen median kautta olemme voineet tavoittaa laajan yleisön kaukaakin. Nyt tässä kiertueessa on hienoa se, että ensimmäisen kerran melkein 20 vuoteen ulkomainen yleisö saa nauttia kuoron musiikista esiintymispaikalla. Tämän päivän maailman haasteet huomioon ottaen meistä on mahtavaa levittää iloa ja rauhaa kuoron musiikin välityksellä. Se ei tunne ikä- eikä kansallisuusrajoja.

Mormonien tabernaakkelikuoro matkusti Eurooppaan ensimmäisen kerran vuonna 1955 seitsemän viikon konserttikiertueelle. Tuon ensimmäisen suuren Euroopan-kiertueen jälkeen kuoro on käynyt Euroopassa neljästi: Länsi- ja Keski-Euroopassa 1973, Pohjois-Euroopassa 1982, Itä-Euroopassa 1991 ja Etelä-Euroopassa 1998.

Kuoro ja orkesteri lähtevät yleensä kiertueelle kahden vuoden välein, ja niinpä ne lähtevät matkaan Atlantin rannikolle ensi kuussa. Siksi oli täydellinen yllätys, kun kuoron johtaja Ron Jarrett ilmoitti hämmästyneelle kuorolle ja orkesterille eilisillan harjoituksissa ulkomaankiertueen olevan jo ensi vuonna.

”Reaktio oli hyvin tunteellinen ja koskettava”, sanoi Jarrett. ”Kuoron ja orkesterin kaikki jäsenet ovat vapaaehtoisia ja pyhittävät kirjaimellisesti elämänsä siunatakseen muita musiikin avulla. Tämä on heille enemmän kuin unelman toteutuminen. Se on nöyräksi tekevä, hyvin ansaittu kunnia.”

Ensimmäisen Utahin ulkopuolelle suuntautuneen kiertueen jälkeen vuonna 1893 kuoro on kiertänyt laajasti Yhdysvaltoja ja muita maita. Se on esiintynyt eri puolilla Eurooppaa ja huomattavissa musiikkikaupungeissa Israelista ja Venäjältä aina Japaniin ja Australiaan. Se on matkoillaan esiintynyt myös kuuden Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisissa. Orkesteri on osallistunut täydessä kokoonpanossa kuoron kiertueisiin vuodesta 2005.

360 laulajan kuoro, jota säestää usein 150 soittajan orkesteri, esiintyy myös viikoittain osana Musiikkia ja puhuttua sanaa -ohjelmaa. Tämä puolen tunnin ohjelma on maailman pisimpään jatkunut ohjelmalähetys, ja nykyään sen toistaa yli 2 000 radio-, televisio-, kaapelitelevisio- ja satelliittiasemaa eri puolilla maailmaa. Kuoro ja orkesteri levyttävät myös aktiivisesti omalla levymerkillään Mormon Tabernacle Choir® [Mormonien tabernaakkelikuoro].

Lisätietoja sivulla www.mormontabernaclechoir.org/tour. Lisäaineistoa tiedotusvälineille on saatavissa sivuston kohdasta About Us > Newsroom.

# # #

Yhteyshenkilö tiedotusvälineitä varten
Kim Farah
Mormonien tabernaakkelikuoron tiedottaja
+1 801 240 1977
kfarah@mormontablernaclechoir.org

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.