Mormonien yhteiskuntaetiikka

Myöhempien aikojen pyhille luonteenomaisena piirteenä pidetään yleisesti sitä, että he pitävät huolta toisistaan. Vaikka se otetaan tavallisesti kohteliaisuutena, siihen liittyy paljon muutakin. Mormonit ovat myös ulospäin suuntautuneita. Mormoniväestön keskinäinen yhteistyö laajenee suurempien yhteisöjen ja uskonnollisten ryhmittymien pariin.

Itseään vahvistava yhteisö pystyy paljon paremmin auttamaan muita yhteisöjä.

Yksi esimerkki tästä ulospäin suuntautumisesta tavataan Monterreyssä Kaliforniassa, missä mormoniseurakunnat ovat kolmen viime vuoden ajan yhteistyössä muiden kristillisten seurakuntien kanssa auttaneet köyhiä ja tarvitsevia. He tarjoavat ruokaa niille, jotka eivät itse kykene huolehtimaan ruoastaan, ja tarjoavat lohtua hätätilanteissa. Tässä yhteisössä suunnitellaan ja järjestetään uskontojen välisiä tilaisuuksia, joissa kaikki uskovat voivat palvella yhdessä. Samanlaisia ponnisteluja tapahtuu vähin äänin myös monissa muissa paikoissa.

Mihin tämä mormonien yhteiskuntaetiikka sitten perustuu? Monessa suhteessa mormonien toiminta yhteiskunnassa pyrkii noudattamaan varhaiskristillistä mallia. Tuo pyhien yhteisö vertasi yhteistä hankettaan ”Kristuksen ruumiiseen”. Samoin kuin ruumiin eri osat tekevät sopusoinnussa työtä yhdessä, niin myös jokainen yksilö antaa panoksensa kokonaisuuteen. Näin on myös myöhempien aikojen pyhien laita.

Toisin kuin Los Angeles Times -lehdessä vastikään väitettiin, niin se, että mormoniuskon juuret ovat sekä omavaraisuudessa että yhteisöllisessä idealismissa, ei ole välttämättä ristiriitaista. Vastuun jakamisen ja sitoutumisen arvostaminen auttoi mormonipioneereja rakentamaan uudisasutuksia pitkin Amerikan länsiosan aavikkoja. Henkilökohtainen menestys ei palvele ihmistä itseään vaan antaa hänelle mahdollisuuden kehittää yhteistä hyvää. Mormonien todellinen tarina piilee yhteisön menestyksessä.

Eräs The New Republic -lehden kirjoittaja kuvasi tätä solidaarisuutta laajemmin selittäen, että nykyajan mormonismi ”muodostaa maassamme pitkäaikaisimman kokeilun yhteisöllisestä idealismista edistäen rajaseudun aikaista vastuun jakamisen etiikkaa, joka on jo kadonnut nyky-Amerikasta”. Eräs The New York Times -lehden kirjoittaja vakuutti, että ”Amerikassa ei ole toista ihmisryhmää, joka toteuttaa tätä hyvän yhteisön visiota aivan siten kuin myöhempien aikojen pyhät”.

Mormoniyhteisön eräänä perustavana lähtökohtana on ajatus siitä, ettei oman itsen ja lähimmäisen välillä tehdä eroa. Oma hyvinvointi riippuu lähimmäisen hyvinvoinnista. Mormonin kirjassa korostetaan, että ”jokaisen tuli pitää lähimmäistään itsensä veroisena”. Eikä lähimmäisellä tarkoiteta pelkästään toista kirkon jäsentä. Sillä tarkoitetaan jokaista, jonka kanssa olemme tekemisissä yhteiskunnassa. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että me kuulumme kaikki samaan jumalalliseen perheeseen. Meidän suhteillamme ympärillämme oleviin ihmisiin on pysyvää merkitystä. Eräässä mormonien pyhien kirjoitusten kohdassa opetetaan: ”Tämä sama yhteisyys, joka vallitsee meidän keskuudessamme täällä [kuolevaisuudessa], vallitsee meidän keskuudessamme siellä [iankaikkisuudessa], mutta siihen yhdistyy iankaikkinen kirkkaus.” Taivas koostuu pohjimmiltaan ihmissuhteista.

Myöhempien aikojen pyhäksi kastettavat sitoutuvat ”kantamaan [toistensa] kuormia” ja ”suremaan surevien kanssa”. Ihmisten ongelmiin tarttuminen ei estä rakastamasta heitä vaan tekee heidän rakastamisensa mahdolliseksi. Newsweekissä sanottiinkin asiaankuuluvasti: ”Asuvatpa mormonit missä tahansa, he huomaavat kuuluvansa keskinäisen huolenpidon verkostoon. Mormonien teologiassa jokainen on eräänlainen palvelija, jokaisella on mahdollisuus tehdä jollakin tavoin hyvää muille ja ottaa vastaan muiden tekemää hyvää: se on 2000-luvun huolenpidon liitto.” Juuri tämä kahdensuuntainen sitoumus tekee yhteisyyden mahdolliseksi.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on joukko ohjelmia, jotka kannustavat jäseniä ajattelemaan ensin lähimmäisiään. Mormonit antavat lahjoituksia huoltotyöohjelmaan, jota noudattavat, johtavat ja toteuttavat niin rikkaat kuin köyhätkin jäsenet. Jokainen kuuluu tähän järjestelmään. Eikä henkilön tarvitse olla mormoni osallistuakseen siihen. Olipa joku sitten sairastunut, menettänyt perheen huoltajan tai vailla työpaikkaa, tämä myötätunnon verkosto uurastaa saadakseen ihmiset takaisin jaloilleen. Pahoja asioita tapahtuu jokaiselle, lähellä ja kaukana. Lisäksi, kun eri puolilla maailmaa tapahtuu katastrofeja, mormonivapaaehtoiset tarjoavat auttavan kätensä. Ja palvelulähetyssaarnaajat toimivat jatkuvasti paikallisten ja kansainvälisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kumppaneina auttaen lieventämään köyhyyttä, ehkäisemään tauteja ja avustamaan vammaisia.

Virallisia ohjelmia tärkeämpää lienee kuitenkin oma-aloitteisen palvelun kulttuuri. Vähin äänin tehdyt epäitsekkäät teot ovat yleisiä myöhempien aikojen pyhien parissa: äiti ja tytär kokoavat humanitaarisen avun pakkauksia hirmumyrskyn uhreja varten, nuoret pojat auttavat isäänsä lapioimaan lumet lesken etupihalta, perhe kunnostaa yhdessä sairaan naapurin pihaa. Pieniä tekoja toistensa jälkeen – sillä tavalla uskovien yhteisö kehittää jäsentensä luonnetta. Uskontoon sisältyy paljon asioita – oppia, rituaaleja, käskyjä ja paljon muuta. Mutta arkisen elämän varrella Jumala pyytää meitä olemaan lähimmäistemme palveluksessa.

Yhteisyyden rakentaminen ei ole helppoa. Kuten kaikki inhimilliset pyrkimykset, se voi olla monimutkaista ja huolestuttavaa. Mormonien jumalanpalveluksen kunnioittavuuden ja itsetutkistelun lisäksi yksi ensimmäisiä asioita, mitä myöhempien aikojen pyhä oppii, on se, että uskonto on työntekoa. Kirkko ei ole paikka, jossa asettaudutaan omalle mukavuusalueelle. Jäsenten on katsottava ympärilleen. Koska kirkon johdossa ei ole ammattimaista palkkapapistoa, jäsenet johtavat sitä itse maallikkojohtajien ohjaamina. Olipa kyseessä aikuinen, teini-ikäinen tai lapsi, jokainen johtaa vuorollaan rukousta, puhuu seurakunnalle ja opettaa toisia. Tavalliset äidit ja isät johtavat nuorten järjestöjä ja palveluprojekteja. Näissä tehtävissään myöhempien aikojen pyhät oppivat rakastamaan ihmisiä, joita he palvelevat. On vaikea pyrkiä hengellisyyteen, jos samalla välttelee ihmisiä kaikkine heidän omalaatuisine luonteenpiirteineen. Hengellisyydellä tarkoitetaan suurelta osin sitä, kuinka me kohtelemme ihmisiä.

Eri maissa kaikkialla maailmassa mormonit pyrkivät tuomaan yhteiskunnalliset arvonsa ja hyväntahtoisuutensa laajemman yhteisön käyttöön. He kuuluvat yhä kiinteämmin paikallisiin naapuristoihin ja asuinyhteisöihin. Kirkon presidentti Thomas S. Monson on painottanut ”vastuuta olla aktiivisia asuinyhteisöissämme”. Mormonin voi löytää yhtä hyvin koulun vanhempainneuvostosta kuin paikallisesta ruokapankista tai eri uskontojen välisestä toimintaryhmästä. Myöhempien aikojen pyhät pyrkivät yhdessä lukuisten muiden maailman hyvien ihmisten kanssa ratkaisemaan vaikeita ongelmia, joita meillä kaikilla on. Joseph Smith, kirkon perustaja, ilmaisi tämän toiveen: ”Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan omaa perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa.”