Uutistiedote

Mormonit tehostavat apuaan pakolaisille

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko – ”mormonien” virallinen nimi – on auttanut pakolaisia Lähi-idässä yli kymmenen vuoden ajan lähettäen satoja tuhansia huopia, vaatteita, ensiaputarvikkeita, ruokaa ja muita tarvikkeita pakolaisille Jordaniassa, Libanonissa, Turkissa ja Syyriassa. 

Vanhin Patrick Kearon, joka kahden neuvonantajansa kanssa johtaa kirkon puolen miljoonan suuruista jäsenistöä Euroopassa, on sanonut, että kirkko on vastannut kriisiin Euroopassa antamalla 4,6 miljoonan euron lisälahjoituksen, jolla annetaan välitöntä apua pakolaisperheille, ja lisää varoja annetaan myöhemmin.

”Kertomukset ja kuvat niistä, joilla on vaikeuksia saada perustarvikkeita kuten ruokaa, vettä ja väliaikaista suojaa, liikuttavat edelleen meitä kuten niin monia muitakin”, hän sanoo. ”He ovat menettäneet niin paljon.”

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ohjaa osan varoista vakiintuneille vapaaehtoisjärjestöille, kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestölle, UNICEFille, katolisille hyväntekeväisyysjärjestöille, kansainvälisille lääkintäjoukoille ja Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta -järjestölle. Loput varat kanavoidaan paikallisten ja valtakunnallisten viranomaisten välityksellä, jotka ovat mukana auttamassa pakolaisia.

”Kirkko on auttanut ja edelleen auttaa niitä, jotka ovat pakolaisia ja kodittomia konfliktialueilla ja viereisissä maissa, joihin he ovat paenneet”, sanoo Sharon Eubank, kirkon humanitaaristen palvelujen johtaja. Vuodesta 1985 lähtien kirkko on auttanut ja järjestänyt kehitysyhteistyöhankkeita humanitaarisiin tarkoituksiin riippumatta avunsaajien kansallisuudesta tai uskonnosta.

Yhdessä hyvin monien muiden kanssa eri puolilla Eurooppaa myös yksittäiset mormoniseurakunnat vastaavat kutsuun auttaa pakolaiskriisissä, vanhin Kearon kertoo.

Skotlannissa yli 2 000 ihmistä on yhdistänyt voimansa lähettäen vaatteita, huopia ja muita välttämättömiä tarvikkeita rajojen yli paenneille. Myöhempien aikojen pyhät ovat liittynet muiden kanssa Dumfries and Galloway Refugee Action -hyväntekeväisyysjärjestön koordinoimaan hankkeeseen ja tuoneet paljon kaivattuja tarvikkeita paikalliseen mormonien kirkkorakennukseen, joka toimii yhtenä 30 paikallisesta keräyspisteestä.

Saksassa useat seurakunnat Münchenissä ovat yhdessä auttaneet paikallisessa pakolaishätäsuojassa rakentaen sisäseinän, lajitellen lahjoitettuja vaatteita ja lahjoittaen 170 pakkausta hygieniatarvikkeita, välipalapatukoita, piirustustarvikkeita ja pehmoleluja. Darmstadtin seurakunta on tehnyt yhteistyötä useiden paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa läpi vuoden edistäen vaatteiden, huonekalujen ja muiden tavaroiden lahjoittamista pakolaisille.

Huddersfieldissa Englannissa kirkon jäsenet osallistuvat suureen koko paikkakunnan laajuiseen hankkeeseen keräten vaatteita, lajitellen, pinoten ja pakaten niitä lähettämistä varten.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.