Uutistiedote

Taifuuni Haiyan Filippiineillä: Kirkko lähettää avustustarvikkeita avuntarvitsijoille

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ilmaisee osanottonsa niille miljoonille, joihin taifuuni Haiyan on vaikuttanut. Taifuuni Haiyania, joka iski Filippiineille marraskuun 8. päivän aamuna 2013, edeltävinä ja sen jälkeisinä tunteina kirkon johtohenkilöt Salt Lake Cityn keskuspaikassa ovat olleet jatkuvassa yhteydessä alueellisiin kirkon johtohenkilöihin koordinoidakseen hätäapua. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko alkoi tarjota suojaa, ruokaa, vettä ja muita perustarpeita evakuoiduille ja kotinsa menettäneille perheille. Kotinsa menettäneitä on arviolta yli 700 000.

Filippiinien vyöhykkeellä olevan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon hätävalvontakeskuksen mukaan kaikkiaan 14 000 ihmistä eri puolilta Visayasin, Itä-Mindanaon ja Sorsogon alueelta on etsinyt suojan 200:sta kirkon seurakuntakeskuksesta.

Alueella sijaitsevista 21 lähetyskentästä 20 on ilmoittanut kaikkien lähetyssaarnaajien olevan turvassa. Vanhin W. Graig Zwick, kirkon lähetystyöosaston toiminnanjohtaja, raportoi, että ”kaikki lähetyssaarnaajat saivat 72-tunnin pakkauksen ja heidät siirrettiin turvallisiin paikkoihin ennen myrskyä ja he ovat alueilla, joihin hirmumyrsky on vaikuttanut vähemmän kuin Taclobanin kaupunkiin”.

 Lisää tietoa julkaistaan Filippiinien uutishuoneen sivustolla sitä mukaa kuin sitä tulee saataville http://www.mormonnewsroom.ph/.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.