Uutistiedote

Uusi innoittava laulu kutsuu kaikkia ”kuulemaan Häntä”

Jumala puhuu yhä tänäkin päivänä. Tämä sanoma, joka välittyy saksalaisen lauluntekijän Daniel Kopischken uudesta laulusta, toistaa vuoden mittaista juhlintaa taivaallisen ilmestymisen kunniaksi, jota Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet pitävät pyhänä. ”Hear Him!” [Kuule Häntä!] -musiikkivideo on juuri julkaistu sosiaalisessa mediassa.

            

Eräänä kevätaamuna vuonna 1820 Joseph Smith hakeutui lehdon rauhaan lähellä vanhempiensa kotia vuodattaakseen sydämensä rukouksessa. Jumalan vastaus nuorelle maalaispojalle oli ”Kuule Häntä” – kuuntele ja seuraa Jeesusta Kristusta. Uuden innoittavan laulun sanat tulevat suoraan Joseph Smithin omasta kertomuksesta.

              

”Minusta on ihmeellistä, miten teini-ikäisen sanat 200 vuotta sitten ovat yhä sellaisia, joihin voi samaistua ja joita voi toteuttaa nykyään”, Kopischke sanoo.  ”Niistä voi tulla meidän henkilökohtainen pyyntömme Jumalalle, jotta tunnemme yhteyttä Häneen hyvinä aikoina ja huonoina.” Laulu julkaistiin tasan 215 vuotta Joseph Smithin syntymästä.

Kopischkella on erityisopettajan tutkinto, ja hän on aloittanut uuden työn kirkkonsa viestintäasiantuntijana muutama kuukausi sitten. Musiikki on ollut hänen intohimonsa suurimman osan elämää.

Hän sävelsi laulun ”Hear Him!” jo vuonna 2008 palvellessaan lähetyssaarnaajana Yhdysvalloissa.

            

”Halusin välittää sanoman siitä, että Jumala puhuu meille yhä tänäkin päivänä, sekä henkilökohtaisesti että elävien profeettojen välityksellä”, hän kertoo. ”Istuuduin pianon ääreen, ja musiikki tuli minulle saman tien.”

Kopischke, joka on nykyään naimisissa ja kolmen lapsen isä, muisti tämän kokemuksen uudelleen, kun kirkon presidentti Russell M. Nelson kehotti kuulijoita maailmanlaajuisessa konferenssissa aiemmin tänä vuonna miettimään tapoja ”kuulla Häntä”. Hän on esittänyt tämän laulun perheelleen aina silloin tällöin. Jonkin ajan kuluttua hänen lapsensa alkoivat laulaa mukana.

Kun eräs ystävä ja työtoveri kuunteli laulun, hän ehdotti, että se tuotaisiin laajemman kuulijakunnan ulottuville. Kopischke tallensi musiikin kotonaan, ja myöhemmin hänet kutsuttiin laulamaan lauluosuudet kirkon Euroopan hallintorakennuksen äänitysstudiossa, joka sijaitsee Frankfurt am Mainissa.

          

”Oli hauska ja aivan uusi kokemus laulaa studiossa, ja olen iloinen, että tämä projekti voitiin toteuttaa näinä epävarmoina aikoina”, hän sanoo. ”Toivon, että kaikki, jotka kuulevat laulun ja katsovat videon, voivat tuntea, että taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus todella tuntevat meidät sekä rakastavat ja ohjaavat meitä.”

Voit katsoa ja kuunnella laulun ”Hear Him!” YouTubessa, Facebookissa ja Instagramissa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.