20240407_080940_CBell_LES05308.JPG
Uutistiedote

Uusia vyöhykeseitsenkymmeniä hyväksyttiin huhtikuun 2025 yleiskonferenssin johtohenkilöiden kokouksessa

Yleiskonferenssin johtohenkilöiden kokouksessa torstaina 3. huhtikuuta 2025 ilmoitettiin 78 uutta vyöhykeseitsenkymmentä ja heidät esitettiin hyväksyttäviksi. Lisäksi 57 vyöhykeseitsenkymmentä vapautetaan 1. elokuuta 2025 tai aikaisemmin:

Vyöhykeseitsenkymmenet ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtohenkilöitä, jotka ensimmäinen presidenttikunta on kutsunut ”erityisiksi todistajiksi” ja kahdentoista apostolin koorumin avuksi ”kirkon vahvistamiseksi ja sen kaikkien asioiden johtamiseksi” sekä ”saarnaamista ja evankeliumin johtamista varten” heille osoitetulla vyöhykkeellä. (OL 107:25, 34, 38.) He toimivat kahdentoista apostolin koorumin avainten ja ohjauksen johdolla.

Vyöhykeseitsenkymmenet kutsutaan ja erotetaan palvelemaan tietyllä maantieteellisellä alueella, mutta heille voidaan antaa tehtävä palvella tarpeen mukaan myös jollakin muulla alueella. Heitä ei kutsuta kokoaikaiseen palvelukseen, ja yleensä he palvevat viisi vuotta.

Vaikka kaikki seitsenkymmenet ovat samanarvoisia valtuudessa, jotkut heistä on nimitetty johtaviksi auktoriteeteiksi ja toiset vyöhykeseitsenkymmeniksi.

Uudet vyöhykeseitsenkymmenet (yhteensä 78)

Seitsemänkymmenen kolmas koorumi (Afrikan keskinen vyöhyke, Afrikan eteläinen vyöhyke ja Afrikan läntinen vyöhyke)

  • Jonah Akekere, 59, Yenagoa, Nigeria; vs. varakansleri, kehitystalouden professori, Niger Deltan yliopisto; palvelee parhaillaan Yenagoan vaarnan johtajana Nigeriassa; entinen seurakunnanjohtaja ja piirinjohtaja; vaimo Biriyai, viisi lasta.
  • Ignatius K. Baidoo, 56, Accra, Ghana; palvelee parhaillaan Beninin lähetyskentän johtajana Nigeriassa; entinen korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Adelaide, kolme lasta.
  • William G. Coleman, 53, Cape Coast, Ghana; laillistettu asuntolainainsinööri, ECG Ltd; palvelee parhaillaan pyhäkoulun johtajana; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Philomina, yksi lapsi.
  • Freeman Dickie, 42, Beira, Mosambik; Family Searchin kenttäsuhdepäällikkö, Family Search International; palvelee parhaillaan Mosambikin koordinointineuvoston lähetyssaarnaajien rekrytointikomitean jäsenenä; entinen neuvonantaja piispakunnassa ja piirin johtokunnassa sekä vaarnanjohtaja; vaimo: Sukoluhle, neljä lasta.
  • Mathias N. Niambe, 43, Abidjan, Norsunluurannikko; huoltotyö- ja omavaraisuuspäällikkö, Abidjanin palvelukeskus; palvelee parhaillaan Lagosin lähetyskentän johtajana Nigeriassa; entinen piispa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Clemence, kolme lasta.
  • Prince S. Nyanforh, 57, Monrovia, Liberia; koulun omistaja, itsenäinen ammatinharjoittaja; palvelee parhaillaan Virginian vaarnan johtajana Liberiassa; entinen piispa, seurakunnanjohtaja, piirinjohtaja, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Celia, viisi lasta.
  • Kabemba F. Nyembo, 43, Mbujimayi, Kongon demokraattinen tasavalta; professori, Mbujimayin julkinen yliopisto, Kongon demokraattinen tasavalta; palvelee parhaillaan Dibindin vaarnan johtajana Kongon demokraattisessa tasavallassa; entinen neuvonantaja piirin johtokunnassa, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Kapuadi Alice, kuusi lasta.
  • Akingbade A. Ojo, 55, Ibadan, Nigeria; aluejohtaja, seminaarit ja instituutit; palvelee parhaillaan Ibadanin vaarnan johtajana Nigeriassa; entinen piispa, seurakunnanjohtaja, piirinjohtaja, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja lähetysjohtaja; vaimo Oludayo, kolme lasta.
  • Mees Bulang-C. Tshiband, 41, Mwene-Ditu, Kongon demokraattinen tasavalta; yrittäjä, itsenäinen ammatinharjoittaja; palvelee parhaillaan Mwene-Ditun vaarnan johtajana Kongon demokraattisessa tasavallassa; entinen neuvonantaja piirin johtokunnassa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Nancy, neljä lasta.

Seitsemänkymmenen neljäs koorumi (Aasian vyöhyke ja Aasian pohjoinen vyöhyke)

  • Motoshige Karino, 52, Togane, Japani; vastaava johtaja, Modere Japan GK; palvelee parhaillaan Chiban vaarnan johtajana Japanissa; entinen piispa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Mirei; seitsemän lasta.
  • Natthapol Lattisophonkul, 48, Bangkok, Thaimaa; temppelin apulaiskirjuri, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko; palvelee parhaillaan temppelitoimitustyöntekijänä Bangkokin temppelissä Thaimaassa; entinen seurakunnanjohtaja, neuvonantaja piirin johtokunnassa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Jitvadee, kaksi lasta.

Seitsemänkymmenen viides koorumi (Brasilian vyöhyke)

  • Odilon Asevedo, 56, Londrina, Brasilia; omistaja, Spalla Construtora e Incorporadora Ltda; palvelee parhaillaan Londrinan lähetyskentän johtajana Brasiliassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Cristina, kaksi lasta.
  • Carlos A. Baptista, 56, Porto Alegre, Brasilia; lääkäri, Prefeitura Municipal de Estância Velha; palvelee parhaillaan pyhäkoulun johtajana Lindóian seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Cristiane, kolme lasta.
  • Marco A. Becegato, 53, Goiânia, Brasilia; laatujohtaja, Ramasa Dealership Network; vapautettu äskettäin temppelitoimitustyöntekijän tehtävästä São Paulon temppelissä Brasiliassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Jacqueline, kolme lasta.
  • Palmênio C. Castro, 54, Jundiaí, Brasilia; aluejohtaja, seminaarit ja instituutit; palvelee parhaillaan vanhinten koorumin johtajana Eloy Chavesin seurakunnassa; entinen piispa, piirinjohtaja, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Fiorella, kolme lasta.
  • Charles P. Martins, 45, Campinas, Brasilia; palvelee parhaillaan Salvadorin lähetyskentän johtajana Brasiliassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Mila, neljä lasta.
  • Francisco Valim, 61, São Paulo, Brasilia; toimitusjohtaja, izzi/Sky; palvelee parhaillaan pyhäkoulun opettajana Lomasin (englanninkielisessä) seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, seurakunnanjohtaja lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Beatriz, neljä lasta.

Seitsemänkymmenen kuudes koorumi (Karibianmeren vyöhyke, Keski-Amerikan vyöhyke ja Meksikon vyöhyke)

  • Gustavo A. Cristales, 59, Villa Nueva, Guatemala; toimitusjohtaja, Asmoh Laboratories; palvelee parhaillaan temppelitoimitustyöntekijänä Guatemalan temppelissä Guatemalassa; entinen piispa, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Videlmina, neljä lasta.
  • Moroni Dominguez Jimenez, 55, Mexicali, Meksiko; perustaja ja omistaja, Nauvoo Enterprises; toimii parhaillaan Mexicalin ja Tijuanan koordinointineuvoston tiedotusjohtajana; entinen piispa, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Mackoree, kahdeksan lasta.
  • Arturo Martinez, 47, México, Meksiko; johtaja, seminaarit ja instituutit; palvelee parhaillaan Méxicon Tecámacin vaarnan johtajana; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Susana, yksi lapsi.
  • Luis Navarro, 43, Santo Domingo, Dominikaaninen tasavalta; viestintäneuvoja, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko; palvelee parhaillaan kirkon palvelulähetyssaarnaajana yhteiskunta- ja hallintoasioissa kirkon viestintäjaostossa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Nolvia, kolme lasta.
  • Jesus A. Vazquez Roman, 51, Tuxtla Gutiérrez, Meksiko; omistaja, IT Solutions, itsenäinen ammatinharjoittaja; palvelee parhaillaan temppeli- ja sukututkimusneuvojana Jardinesin seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Guadalupe, neljä lasta.

Seitsemänkymmenen seitsemäs koorumi (Euraasian vyöhyke, Euroopan keskinen vyöhyke, Euroopan pohjoinen vyöhyke ja Lähi-idän ja pohjoisen Afrikan vyöhyke)

  • Vladimir N. Astashov, 45, Moskova, Venäjä; pääjohtaja, yksityisyrittäjä; palvelee parhaillaan Moskovan vaarnan johtajana Venäjällä; entinen seurakunnanjohtaja, neuvonantaja piirin johtokunnassa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Anna, kolme lasta.
  • Matthias A. Frost, 47, Heidelberg, Saksa; omistaja, frostlaw.de; palvelee parhaillaan neuvonantajana Frankfurtin lähetyskentän johtokunnassa Saksassa; entinen neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Caroline, neljä lasta.
  • Samuel López, 44, Karben, Saksa; vyöhykkeen korrelaatiojohtaja, korrelaatio-osasto; palvelee parhaillaan kirjurina Friedrichsdorfin 2. seurakunnassa (espanjankielinen); entinen neuvonantaja piispakunnassa, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Cintia, kolme lasta.
  • Scott Spencer, 47, Stanley, Englanti; palopäällikkö, Tyne & Wear Fire & Rescue Service; palvelee parhaillaan vanhinten koorumin johtajana Stanleyn seurakunnassa; entinen piispa ja vaarnanjohtaja; vaimo Emma Louise, seitsemän lasta.

Seitsemänkymmenen kahdeksas koorumi (Tyynenmeren vyöhyke ja Filippiinien vyöhyke)

  • Emmanuel Rodantes G. Abraham, 59, Los Baños, Filippiinit; vyöhykkeen sukututkimusjohtaja, sukututkimusosasto; vapautettu äskettäin palvelulähetystyön johtajan tehtävästä Legazpin lähetyskentällä Filippiineillä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Anabelle, neljä lasta.
  • Edmund L. Ang, 52, Los Baños, Filippiint; vuokranantaja, RMDEE Construction Supply; vapautettu äskettäin piirinjohtajan tehtävästä Ozamizin piirissä Filippiineillä; entinen neuvonantaja piirin johtokunnassa, piirinjohtaja ja neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa; vaimo Michelle, viisi lasta.
  • Anthony John Balledos, 62, Antipolo, Filippiinit; palvelee parhaillaan pyhäkoulun opettajana Caintan 1. seurakunnassa; entinen piispa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Carolyn, kuusi lasta.
  • M. Sidney Daniels, 62, Hamilton, Uusi-Seelanti; apulaisjohtaja, kirkon Tyynenmeren oppilaitokset; vapautettu äskettäin FSY-edustajan tehtävästä Hamiltonin koordinointineuvostossa Uudessa-Seelannissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Wendy Marie, kuusi lasta.
  • Siale Matavaha ’Eliesa, 50, Talau, Tonga; rehtori, Saineha High School; palvelee parhaillaan Neiafu Vava’un läntisen vaarnan johtajana Tongassa; entinen neuvonantaja piispakunnassa, seurakunnanjohtaja, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo ’Iolani, seitsemän lasta.
  • James G. Fantone, 53, Mandaue City, Filippiinit; palvelee parhaillaan Antipolon lähetyskentän johtajana Filippiineillä; entinen piispa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Cynthia, neljä lasta.
  • H. Jason Joseph, 50, Apia, Samoa; käännösjohtaja, Tyynenmeren vyöhyke; palvelee parhaillaan vyöhykeseitsenkymmenten toimisihteerinä Tyynenmeren vyöhykkeellä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Sally, seitsemän lasta.
  • Ricard G. Manáhan, 51, Camiling, Filippiinit; koordinaattori/opettaja, seminaarit ja instituutit; vapautettu äskettäin Urdanetan lähetyskentän johtajan tehtävästä Filippiineillä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Jesel, kuusi lasta.
  • Jeffery M. Nikoia, 51, Hamilton, Uusi-Seelanti; palvelee parhaillaan Hamiltonin lähetyskentän johtajana Uudessa-Seelannissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Fiona, neljä lasta.
  • Huri Parata, 59, Lower Hutt, Uusi-Seelanti; sovellusalustan kehitysryhmän vetäjä, sosiaalisen kehityksen ministeriö; palvelee parhaillaan Upper Huttin vaarnan patriarkkana Uudessa-Seelannissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Margaret, seitsemän lasta.
  • Jaime N. Rivera jr., 50, Taguig, Filippiinit; talousneuvoja, FWD Life Insurance Corp.; palvelee parhaillaan neuvonantajana lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen johtokunnassa Filippiineillä; entinen piispa, neuvonantaja seurakunnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Clarissa, viisi lasta.

Seitsemänkymmenen yhdeksäs koorumi (Etelä-Amerikan luoteinen vyöhyke ja Etelä-Amerikan eteläinen vyöhyke)

  • Gabriel A. Campos, 52, Santiago, Chile; lastenneurokirurgi, Santa María Clinic; palvelee parhaillaan Las Condesin vaarnan johtajana Santiagossa Chilessä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, seurakunnanjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Ana Marina, kolme lasta.
  • Jose R. Cardenas Vanegas, 54, Bogotá, Kolumbia; kiinteistöjohtaja, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko; palvelee parhaillaan pyhäkoulun johtajana Federmanin seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, seurakunnanjohtaja, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Lina Maria, kaksi lasta.
  • Jose A. Jimenez Alava, 44, Durán, Ecuador; huoltotyö- ja omavaraisuuspäällikkö, Guayaquilin itäinen ja eteläinen omavaraisuuspalvelujen alue Ecuadorissa; palvelee parhaillaan pyhäkoulun johtajana Panoraman seurakunnassa; entinen piispa ja vaarnanjohtaja; vaimo Cristina Elvira, neljä lasta.
  • David E. Mouhsen, 53, Lomas de Zamora, Argentiina; palvelee parhaillaan Santiagon läntisen lähetyskentän johtajana Chilessä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Silvina E., kolme lasta.
  • David A. Reyes, 43, Antofagasta, Chile; temppelikirjuri, Antofagastan temppeli Chilessä; palvelee parhaillaan La Portadan vaarnan johtajana Antofagastassa Chilessä; entinen piispa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Maril, kolme lasta.
  • Marco N. Sosa, 45, Ñemby, Paraguay; osakas kansainvälisessä matkatoimistossa, itsenäinen ammatinharjoittaja; palvelee parhaillaan vanhinten koorumin johtajana Ytororon seurakunnassa; entinen neuvonantaja piispakunnassa, seurakunnanjohtaja, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Ada Mariela, kolme lasta.

Seitsemänkymmenen kymmenes koorumi (Pohjois-Amerikan keskinen vyöhyke, Pohjois-Amerikan koillinen vyöhyke ja Pohjois-Amerikan kaakkoinen vyöhyke)

  • Douglas W. Atwood, 56, Lethbridge, Kanada; omistaja, DA Steel Buildings; palvelee parhaillaan Lethbridgen pohjoisen vaarnan johtajana Albertassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Rachel, seitsemän lasta.
  • Steven L. Bodhaine, 63, Apex, Pohjois-Carolina, USA; perustaja, toimitusjohtaja, Health Mindscape; palvelee parhaillaan vaarnan nuorten naimattomien aikuisten asiantuntijana Apexin vaarnassa Pohjois-Carolinassa; entinen piispa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Cheryl, kuusi lasta.
  • Thaddeus M. Brown, 51, Cheyenne, Wyoming, USA; kiinteistöarvioija, Brown Appraisal Services LLC; palvelee parhaillaan seminaarinopettajana Cheyennen itäisessä vaarnassa Wyomingissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Raylene, seitsemän lasta.
  • Robert M. Chaggares, 48, Queensville, Kanada; johtaja, Liahona Capital Inc.; palvelee parhaillaan Barrien vaarnan johtajana Ontariossa; entinen piispa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Jennifer, viisi lasta.
  • Andrew J. Child, 50, Naperville, Illinois, USA; verojohtaja, BP; palvelee parhaillaan Napervillen vaarnan johtajana Illinoisissa; entinen piispa ja neuvonantaja piispakunnassa; vaimo Jessica, seitsemän lasta.
  • Jacob C. Fish, 48, Panama City Beach, Florida, USA; varatoimitusjohtaja, Howard Group; palvelee tällä hetkellä seurakunnan lähetystyönjohtajana Panama City Beachin espanjankielisessä seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja seurakunnan johtokunnassa, seurakunnanjohtaja, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Tenley, viisi lasta.
  • Rodney H. Hillam, 62, Idaho Falls, Idaho, USA; oikojahammaslääkäri, Hillam Orthodontics; palvelee parhaillaan Rexburgin nuorten naimattomien aikuisten 9. vaarnan johtajana; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Melanie, neljä lasta.
  • Shane T. Holdaway, 48, Richmond, Virginia, USA; vanhempi apulaisjohtaja, Visa, Inc.; palvelee parhaillaan Richmondin vaarnan johtajana Virginiassa; entinen piispa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Alysia, neljä lasta.
  • Nathan L. Johnson, 50, Euclid, Ohio, USA; varatoimitusjohtaja, eClinical Solutions; palvelee parhaillaan Kirtlandin vaarnan johtajana Ohiossa; entinen neuvonantaja piispakunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Camille, viisi lasta.
  • G. Michael Ortiz, 49, Blue Springs, Missouri, USA; omistaja, Blue River Clinical Research; palvelee parhaillaan neuvonantajana Independencen lähetyskentän johtokunnassa Missourissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Bethanie, viisi lasta.
  • David A. Winters, 59, Peachtree Corners, Georgia, USA; vyöhykkeen lähetystyön asiantuntija, lähetystyöosasto; palvelee parhaillaan pyhäkoulun opettajana Johns Creekin seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Pamela R., kuusi lasta.

Seitsemänkymmenen yhdestoista koorumi (Pohjois-Amerikan lounainen vyöhyke ja Pohjois-Amerikan läntinen vyöhyke)

  • David L. Chandler, 53, Medford, Oregon, USA; lääkäri/anestesiologi, Rogue Regional Medical Center; palvelee parhaillaan diakonien koorumin neuvojana Medfordin 6. seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Stacy, kuusi lasta.
  • Bryan C. Crawley, 56, Palmdale, Kalifornia, USA; lakiosaston apulaisjohtaja, Blue Shield of California; palvelee parhaillaan palvelulähetystyön johtajana Bakersfieldin lähetyskentällä Kaliforniassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Tamara, neljä lasta.
  • Robert L. Davis, 58, Aliso Viejo, Kalifornia, USA; apulaisjohtaja, liiketoiminnan kehittäminen ja lakiasiat, Glaukos Corporation; palvelee parhaillaan seminaarinopettajana Laguna Niguelin vaarnassa Kaliforniassa; entinen neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Tiffany L., neljä lasta.
  • Robert K Ellis, 42, Spring, Texas, USA; asianajaja, The Becket Fund for Religious Liberty; palvelee parhaillaan Kleinin vaarnan johtajana Texasissa; entinen piispa; vaimo Christa, viisi lasta.
  • Jeremy B. Grisel, 50, Providence Village, Texas, USA; fysioterapeutti, Fyzical Therapy and Balance Centers; palvelee parhaillaan temppelitoimitustyöntekijänä Dallasin temppelissä Texasissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Robin, neljä lasta.
  • James A. Jarvis, 56, Mesa, Arizona, USA; palvelee parhaillaan Freetownin lähetyskentän johtajana Sierra Leonessa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Christy, kuusi lasta.
  • Juan C. Quilantan, 50, Phoenix, Arizona, USA; riskienhallinnan vanhempi johtaja, American Express; palvelee parhaillaan Paradise Valleyn vaarnan johtajana Arizonassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Nelly, neljä lasta.
  • Matthew L. Riggs, 58, Gilbert, Arizona, USA; asianajaja/perustajaosakas, White Mountain Injury Law; palvelee parhaillaan Mesan temppelin pääsiäiskuvaelmakomitean puheenjohtajana Arizonassa Pohjois-Amerikan lounaisella vyöhykkeellä; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Dawna, kuusi lasta.
  • Jared M. Spataro, 50, Issaquah, Washington, USA; konsernin apulaisjohtaja, Microsoft; palvelee parhaillaan Bellevuen vaarnan johtajana Washingtonissa; entinen piispa ja korkean neuvoston jäsen; vaimo Kimberly Ann, neljä lasta.

Seitsemänkymmenen kahdestoista koorumi (Utahin vyöhyke)

  • Timothy L. Barney, 57, Holladay, Utah, USA; toimitusjohtaja, Banyan Ventures; palvelee parhaillaan temppelitoimitustyöntekijänä Jordan Riverin temppelissä Utahissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Paula, neljä lasta.
  • Carlton J. Christensen, 59, Salt Lake City, Utah, USA; hallintoneuvoston puheenjohtaja, Utah Transit Authority; toimii parhaillaan puheenjohtajana My Home Town -hankkeessa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Cathleen, kaksi lasta.
  • Sean F. D. Collins, 58, Heber, Utah, USA; pääjohtaja, Win Management (Costa Vida & Fat Cats); palvelee parhaillaan FSY-edustajana Provon läntisessä koordinointineuvostossa Utahissa; entinen piispa ja lähetysjohtaja; vaimo Kristin, viisi lasta.
  • Loren G. Dalton, 63, Draper, Utah, USA; liiketoiminnan kehittäjä, Epic Windows and Doors; palvelee parhaillaan vanhinten koorumin johtajana Suncrestin 2. seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa ja lähetysjohtaja; vaimo Annette, neljä lasta.
  • W. Brett Graham, 54, Holladay, Utah; vastaava strategiajohtaja, Utahin yliopisto – rehtorin kanslia; palvelee parhaillaan lähetystyönjohtajan apulaisena Holladayn 24. seurakunnassa; entinen piispa, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Sara, viisi lasta.
  • Aaron R. Jenne, 51, North Salt Lake, Utah, USA; kahdentoista koorumin sihteeri; palvelee parhaillaan pyhäkoulun opettajana Foxhillin seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Juliann, kolme lasta.
  • Ronald M. Judd, 61, Sandy, Utah, USA; kansainvälisen yhteistyön yhteyshenkilö, Marsh (Salt Lake City); palvelee parhaillaan korkean neuvoston jäsenenä Crescentin vaarnassa Sandyssa Utahissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa, lähetysjohtaja, neuvonantaja vaarnan johtokunnassa ja vaarnanjohtaja; vaimo Teresa, viisi lasta.
  • Roland E. Léporé, 47, Alpine, Utah, USA; projektipäällikkö, vyöhykkeen ohjelmien tuki, pappeuden ja perheasiain osasto; palvelee parhaillaan pyhäkoulun johtavassa neuvoa-antavassa neuvostossa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Amie L., neljä lasta.
  • Kelend I. Mills, 59, Mapleton, Utah, USA; vyöhykkeen lähetystyön asiantuntijoiden johtaja, lähetystyöosasto; palvelee parhaillaan Mapletonin läntisen vaarnan johtajana Utahissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Katherine, kolme lasta.
  • Matthew O. Richardson, 64, Orem, Utah, USA; kirkon historian ja opin professori, Brigham Youngin yliopisto; palvelee parhaillaan seurakunnanjohtajana lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, neuvonantaja seurakunnan johtokunnassa lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Lisa J., neljä lasta.
  • Stephen M. Sargent, 58, Fruit Heights, Utah, USA; osakas, Parr Brown; palvelee parhaillaan Alkeisyhdistyksen opettajana Fruit Heightsin 3. seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja vaarnanjohtaja; vaimo Kathryn, kuusi lasta.
  • David L. Smith, 52, Heber City, Utah, USA; sijoittaja/neuvonantaja/mentori; palvelee parhaillaan Heber Cityn itäisen vaarnan johtajana Utahissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa ja lähetysjohtaja; vaimo Rebecca, kolme lasta.
  • Todd B. Smith, 61, Centerville, Utah, USA; toimitusjohtaja, Moreton & Company; palvelee parhaillaan Bountifulin nuorten naimattomien aikuisten vaarnan johtajana Utahissa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen ja neuvonantaja vaarnan johtokunnassa; vaimo Julie, viisi lasta.
  • Craig M. Teuscher, 57, Park City, Utah, USA; yksityisyrittäjä; palvelee parhaillaan opettajien koorumin neuvojana Snydervillen seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Gayle, neljä lasta.
  • Terry E. Welch, 61, Farmington, Utah, USA; vyöhykkeen lähetystyön asiantuntija, lähetystyöosasto; palvelee parhaillaan pyhäkoulun opettajana Farmingtonin 11. seurakunnassa; entinen piispa, neuvonantaja piispakunnassa, korkean neuvoston jäsen, lähetysjohtaja ja vaarnanjohtaja; vaimo Cyrrena, kuusi lasta.

Vyöhykeseitsenkymmenet, jotka vapautetaan 1. elokuuta 2025 tai aikaisemmin (yhteensä 57)

Huom. Vyöhykeseitsenkymmenten vapauttamiset ilmoitetaan nykyään huhtikuun yleiskonferenssin yhteydessä.

Seitsemänkymmenen kolmas koorumi (Afrikan keskinen vyöhyke, Afrikan eteläinen vyöhyke ja Afrikan läntinen vyöhyke)

Christian C. Chigbundu

Daniel Kabason

S. Ephraim Msane

Seitsemänkymmenen neljäs koorumi (Aasian vyöhyke ja Aasian pohjoinen vyöhyke)

Suchat Chaichana

Henry Savstrom

Seitsemänkymmenen viides koorumi (Brasilian vyöhyke)

J. Francisco Bührer

Marcelo Louza

Gustavo G. Rezende

Luciano Sankari

Seitsemänkymmenen kuudes koorumi (Karibianmeren vyöhyke, Keski-Amerikan vyöhyke ja Meksikon vyöhyke)

Carlos A. Gabaldón

Eduardo F. Ortega

Sergio A. Poncio

Miguel A. Reynoso

Seitsemänkymmenen seitsemäs koorumi (Euraasian vyöhyke, Euroopan keskinen vyöhyke, Euroopan pohjoinen vyöhyke ja Lähi-idän ja pohjoisen Afrikan vyöhyke)

Vladislav Y. Gornostaev

Thomas Hänni

Kyrylo Pokhylko

Alexey V. Samaykin

Konstantin Tolomeev

Martin J. Turvey

Markus Zarse

Seitsemänkymmenen kahdeksas koorumi (Tyynenmeren vyöhyke ja Filippiinien vyöhyke)

Faapito Auapaau

Edmarc R. Dumas

Norman Insong

Jose G. Manarin

Arlen M. Tumaliuan

Paul B. Whippy

Seitsemänkymmenen yhdeksäs koorumi (Etelä-Amerikan luoteinen vyöhyke ja Etelä-Amerikan eteläinen vyöhyke)

L. Guido Cristobal

Jorge W. Pérez

Robert G. Rivarola

Ricardo Spencer

Yan Carlos Vega

Seitsemänkymmenen kymmenes koorumi (Pohjois-Amerikan keskinen vyöhyke, Pohjois-Amerikan koillinen vyöhyke ja Pohjois-Amerikan kaakkoinen vyöhyke)

Frederick K. Balli jr.

Kevin W. Birch

M. Andrew Galt IV

Jeffrey J. Kerr

David G. LaFrance

Jeremiah J. Morgan

Nathan D. Pace

Michael M. Packer

J. Matthew Scott

David C. Stewart

Seitsemänkymmenen yhdestoista koorumi (Pohjois-Amerikan lounainen vyöhyke ja Pohjois-Amerikan läntinen vyöhyke)

Jay D. Andersen

Broc C. Hiatt

Mark A. Mortensen

Art Rascon

James E. Slaughter

Dow R. Wilson

Seitsemänkymmenen kahdestoista koorumi (Utahin vyöhyke)

John W. Boswell III

Kevin G. Brown

Matthew R. Clarke

Richard I. Heaton

David H. Huntsman

Federico M. Kähnlein

R. Pepper Murray

Robert T. Smith

Colin C. Stauffer

Chad R. Wilkinson

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.