Johtohenkilön elämäkertatietoja

Vanhin Rubén V. Alliaud

Vanhin Rubén V. Alliaud hyväksyttiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtavana auktoriteettina toimivaksi seitsenkymmeneksi 6. huhtikuuta 2019 hänen ollessaan 53-vuotias.

Ruben-V-Alliaud

Henkilökohtainen elämä

Rubén V. Alliaud syntyi Buenos Airesissa Argentiinassa 8. tammikuuta 1966. Hän solmi avioliiton Fabiana Bennettin kanssa vuonna 1992. Heillä on kuusi lasta.

Hän suoritti oikeustieteen tohtorin tutkinnon Belgranon yliopistossa vuonna 1993. Sen jälkeen hän aloitti uransa kansallisissa siviilituomioistuimissa korkeimman oikeuden alaisuudessa. Myöhemmin hän erikoistui rikosoikeuteen. Vuonna 1996 hänet nimitettiin Belgranon yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professoriksi.

Vuonna 1998 Rubén V. Alliaud aloitti työskentelyn asianajajana ja Alliaud & Asociados -yrityksen toimitusjohtajana. Uransa aikana hän kuului useiden yritysten hallituksiin.

Työura

Kun vanhin Rubén V. Alliaud kutsuttiin uuteen tehtäväänsä, hän palveli instituutinopettajana, ensimmäisenä neuvonantajana Argentiinan lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen johtokunnassa sekä tiedotusjohtajana.

Hän on palvellut monissa kirkon tehtävissä, kuten kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Montevideon lähetyskentällä Uruguayssa, vanhinten koorumin johtajana, neuvonantajana vaarnalähetyksen johtokunnassa, nuorten naimattomien aikuisten neuvojana, neuvonantajana piispakunnassa, korkean neuvoston jäsenenä, piispana, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, vaarnanjohtajana, vyöhykeseitsenkymmenenä Etelä-Amerikan eteläisellä vyöhykkeellä sekä Córdoban lähetyskentän johtajana Argentiinassa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.