”Uskonto on yhteiskuntien suuri luoja.” – Rabbi Jonathan Sacks[1]
Kulttuureissa kautta muinaisen maailman suola on ollut vertauskuva ystävyydestä, myötätunnosta ja anteliaisuudesta. Israelin kansa on arvostanut sitä liiton merkkinä. Persialaiset ovat kunnioittaneet sitä hyveellisyyden ja armon tunnuksena. Arabikulttuurissa sitä on vaalittu hyvän tahdon eleenä. Jeesus vertasi seuraajiaan ”maan suolaan”[2] ja kehotti heitä elämään ”sovussa toinen toisenne kanssa”[3]. Kristityt ovat ymmärtäneet näiden sanojen tarkoittavan kehotusta tukea sitä yhteiskuntaa, jossa he elävät. Olemme aina olleet olentoja, joille suhteet ovat tärkeitä, ja tänäkin päivänä tällä kielikuvalla on yhä hengellistä merkitystä. Suolan tavoin uskonto höystää tuntemattomien välistä kanssakäymistä, antaa makua suhteisiimme kansalaisina ja säilyttää yhteisen elämäntapamme rakkaat asiat. Yhteiskunnan suolana oleminen tarkoittaa maun antamista sen menestykselle.
Yhteiskunnat ovat monitahoisia organismeja, joissa on lukemattomia kerroksia, ulottuvuuksia, näkökulmia ja herkkyyksiä. Hallinnolla, kaupalla, taiteilla, perheillä ja oppilaitoksilla on kaikilla tehtävä antaa eloa kansakuntaan. Ja uskonto voi auttaa näiden tahojen elävöittämisessä juurruttaen niihin moraalista ohjausta, hyväntahtoista sitoumusta ja arvokkuuden voimaa.
Moraalivaranto
Perimme uskonnon varantona, josta koko yhteiskunta voi ammentaa. Lain ja politiikan kielessä säilyy yhä moraalinen kielioppi. Ymmärryksemme oikeuksista ja velvollisuuksista omaksuu aineksia uskonnollisista ihanteista. Rakkaimmilla juhlapäivillämme ja yhteisillä juhlillamme on uskonnollinen merkitys. Monien yhteiskunnallisten lupaustemme taustalla on seurakunnallinen hartaudenharjoitus. Vaikka uskonnolla ei olekaan mitään moraalin monopolia, se kuitenkin vaikuttaa yhteiseen elinympäristöömme ja muovaa käsityksiämme oikeasta ja väärästä. Pohdiskellessaan ”historian opetuksia” tutkijat Will ja Ariel Durant vahvistavat: ”Historiassa – ennen meidän aikaamme – ei ole mitään merkittävää esimerkkiä yhteiskunnasta, joka olisi pystynyt menestyksekkäästi säilyttämään moraalisen elämän ilman uskonnon apua.”[4] Todellakin – uskonnon käsitteiden varannosta riittää yllin kyllin ammennettavaa jokaiselle.
Mutta sen vesi ei ehkä aina maistu makealta. Uskonto on viisauden lähde, joka haastaa, vaatii selitystä ja taistelee. Usein sen äänet halkovat nimenomaisen aikakauden muotivirtauksia. Uskonnolliset arvot vastustavat nykypäivän taipumusta sortua massakuluttajan mieltymyksiin. Rabbi Jonathan Sacks esittää, että uskonnot ”toimivat vastakkaisena äänenä sen kulttuurin seireeninlaululle, joka toisinaan tuntuu arvostavan omaa itseä enemmän kuin muita, oikeuksia enemmän kuin velvollisuuksia, saamista enemmän kuin antamista, kulutusta enemmän kuin lahjoittamista sekä menestystä enemmän kuin muiden palvelemista”.[5]
Hyväntekeväisyys ja yhteiskunnallinen pääoma
Uskonnon arvo puhuu aivan yhtä kuuluvasti ruoanjakelupisteiden, sairaaloiden, koulujen ja lukemattomien muiden humanitaarisen avun hankkeiden kautta kuin saarnojen ja kirkon laulujen kautta. Yksinkertaisesti sanottuna – uskonto rakentaa yhteiskunnallista pääomaa. On tutkittu, että yli 90 prosenttia niistä, jotka käyvät viikoittain jumalanpalveluksissa, antaa lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, ja lähes 70 prosenttia osallistuu vapaaehtoisesti hyväntekeväisyystyöhön.[6] Uskonnollinen osallistuminen kannustaa antamaan, ja tämä antaminen palaa bumerangin tavoin hyödyttämään antajaa. Yeshiva-yliopiston tutkijat ovat tarkastelleet lähes 100 000 naisen uskonnollisista käyttäytymistä ja huomanneet ”vahvan yhteyden kirkossa tai synagogassa tai jossakin muussa jumalanpalveluspaikassa käymisen sekä myönteisen elämänkatsomuksen välillä”.[7] Lisäksi Israelin juutalaisia koskeva tutkimus osoittaa, että jumalanpalveluksessa käyminen ja rukoileminen ovat yhteydessä suurempaan onnellisuuteen, hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen elämässä.[8]
Uskonnolliset ihmiset vaikuttavat suuresti yhteiskunnan elinvoimaisuuteen ja yhtenäisyyteen. Uraauurtava tutkimus American Grace osoittaa, että uskonnolliset ihmiset ovat ”anteliaampia naapureita ja tunnollisempia kansalaisia kuin maalliset toverinsa”.[9] Tämä hyväntahtoinen asenne ilmenee näennäisen pienissä teoissa. Esimerkiksi ne, jotka käyvät säännöllisesti kirkossa, antavat todennäköisemmin rahaa kodittomalle, palauttavat kaupassa liikaa saamansa vaihtorahat, luovuttavat verta, tarjoavat istumapaikan tuntemattomalle ihmiselle, auttavat jotakuta löytämään työpaikan ja paljon muutakin.[10]
Arvokkuus ja kohteliaisuus
Kirkossa käyminen ja osallistuminen muiden elämään ja kiinnostuksen kohteisiin herättää meissä yhteiskunnallisen mielentilan. Sama tutkimus osoittaa, että uskonnolliset ihmiset myös todennäköisemmin kuuluvat yhteiskunnallisiin järjestöihin, osallistuvat tarmokkaasti yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, osallistuvat paikalliseen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään sekä ajavat yhteiskunnallisia tai poliittisia uudistuksia.[11] Uskonnolliset ihmiset tekevät naapurustostaan, kaupungistaan ja maastaan paremman paikan.
Mutta yhteiskuntaan kuuluminen ja sen eduista nauttiminen on molemminpuoleista – se on yhtä paljon velvollisuus muita kohtaan kuin itselle suotu oikeus. Tätä muinaista viisautta, joka esiintyy kautta ajan ja kulttuurin, nimitetään syystä kultaiseksi säännöksi. ”Tehkää muille samoin kun haluatte itsellenne tehtävän” on kohteliaisuuden moraalinen perusta. Sekä uskonnolliset että maalliset ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että tämä keskinäinen velvollisuus paljastaa totuuden, joka koskee jokaisen ihmisen luontaista arvokkuutta ja sitä moraalista omaatuntoa, joka ohjaa valintojamme. Niin kauan kuin ihmiset jatkavat yhteiskunniksi järjestymistä, erimielisyyksien selvittämistä ja toinen toisensa hienotunteisuuteen luottamista, uskonnon suolalla on tärkeä tehtävä yhteisen hyvän säilyttämisessä.
[1] ”Charles Taylor and Jonathan Sacks on the Future of Religion”, YouTube, McGill-yliopiston järjestämä tapahtuma.
[2] Ks. Matt. 5:13.
[3] Mark. 9:50.
[4] Will ja Ariel Durant, The Lessons of History, 1996, s. 51.
[5] ”Chief Rabbi Lord Sacks on the Role of Religion in Society”, YouTube, puhe Britannian parlamentin ylähuoneessa.
[6] Arthur C. Brooks, ”Religious Faith and Charitable Giving”, Policy Review, Oct. 2003. Samankaltaisia tilastotietoja on artikkelissa ”Faith Matters Survey 2006”, jota on lainattu julkaisussa American Grace: How Religion Divides and Unites Us.
[7] Eliezer Schnall, ”Women's Health Initiative observational study”, Journal of Religion and Health, marraskuu 2011. Ks. myös Gabe LaMonica, ”Study Links Regular Religious Service Attendance, Outlook on Life”, CNN Belief Blog, 10. marraskuuta 2011.
[8] Jeff Levin, ”Religious Behavior, Health, and Well-Being Among Israeli Jews: Findings From the European Social Survey”, Psychology of Religion and Spirituality, marraskuu 2013.
[9] Robert A. Putnam ja David E. Campbell, American Grace: How Religion Divides and Unites Us, 2010, s. 444.
[10] American Grace, s. 451.
[11] American Grace, s. 454–456.