Uutistiedote

Mormonit – eivät välttämättä niitä, joita luulet heidän olevan

Vaikka monet ajattelevatkin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten olevan Utahista kotoisin olevia valkoihoisia, todellisuudessa kirkon jäsenistön profiili muuttuu nopeasti kirkon levitessä maailmanlaajuisesti. Äskettäisessä Washington Post -lehden ”On Faith” -blogissa kirkon tiedotusjohtaja Mike Otterson selittää, etteivät mormonit välttämättä ole niitä, joita luulet heidän olevan.

Yleinen kuva etupäässä utahilaisesta uskonnosta, jonka jäsenet ovat pääasiassa valkoihoisia, ei enää pidä paikkaansa. Kirkon jäsenistön koostumusta koskevat tiedot muuttuvat nopeasti, varsinkin eri puolilla läntistä pallonpuoliskoa. Se, mikä kerran oli yleisesti ottaen amerikkalainen kirkko, on nykyään aidosti kansainvälinen uskonto. Nykyään mormoneja on enemmän Yhdysvaltain ulkopuolella kuin sen sisäpuolella. Nykyään mormonit ovat bolivialaisia, ghanalaisia, korealaisia ja venäläisiä – kaikki ovat kiinteä osa kirkon perhettä.

Havainnollistaakseen tätä näkemystä Otterson esittää kirkon 14 miljoonaa jäsentä käsittävän joukon tilastollisesti yhtenä 100 hengen seurakuntana. Ylläoleva kuva osoittaa, mitä eri kieliä tässä 100 myöhempien aikojen pyhän seurakunnassa puhutaan.

Lue Ottersonin blogikirjoitus kokonaan blogissa On Faith

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.