Uutistiedote

Eurooppalainen kirkon johtohenkilö kutsuttu uudeksi johtavaksi piispaksi

Piispa Gérald Caussé on nimitetty Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uudeksi johtavaksi piispaksi. Dean M. Davies tulee palvelemaan ensimmäisenä neuvonantajana ja W. Christopher Waddell toisena neuvonantajana johtavassa piispakunnassa.

Ensimmäinen presidenttikunta ilmoitti asiasta 9. lokakuuta 2015. Uudet tehtävät astuvat voimaan välittömästi, vaikka seuraa myös siirtymisvaihe.

Piispa Gérald Caussé

Ranskalainen Gérald Caussé, 52, nimitettiin kirkon johtavaksi piispaksi 9. lokakuuta 2015. Hän täyttää Gary E. Stevensonilta tyhjäksi jääneen paikan, sillä tästä tuli kahdentoista apostolin koorumin jäsen 3. lokakuuta 2015. 

Ennen tätä tehtävää piispa Caussé toimi ensimmäisenä neuvonantajana johtavassa piispakunnassa maaliskuusta 2012 lähtien. Hän on palvellut aiemmin seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenenä ja neuvonantajana Euroopan vyöhykkeen johtokunnassa. Hän on kolmas johtava piispa, joka on syntynyt Yhdysvaltain ulkopuolella, ja ensimmäinen, jolle englanti on vieras kieli.

Piispa Caussé suoritti vuonna 1987 liiketalouden maisterin tutkinnon Ranskan ESSECissä (École supérieure des sciences économiques et commerciales), Pariisissa sijaitsevassa kauppakorkeakoulussa. Hän on luonut uran elintarviketeollisuuden palveluksessa toimien useissa kauppaketjuissa ja elintarvikkeiden jakeluyhtiöissä. Hän oli ranskalaisen elintarvikejakeluyhtiö Pomonan toimitusjohtaja. Hän työskenteli kansainvälisen elintarvikkeiden vähittäismyyntiketjun, Carrefourin, logistiikkajohtajana.

Hän syntyi Bordeaux’ssa Ranskassa 20. toukokuuta 1963. Hän solmi avioliiton Valérie Lucienne Babinin kanssa 2. elokuuta 1986.  Heillä on 5 lasta ja 5 lastenlasta.                                                    

Piispa Dean M. Davies

Piispa Dean M. Davies, 64, palvelee ensimmäisenä neuvonantajana Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtavassa piispakunnassa. Ennen tätä tehtävää hän palveli piispa Gary E. Stevensonin toisena neuvonantajana. Piispa Stevensonista tuli kahdentoista apostolin koorumin jäsen 3. lokakuuta 2015.

Piispa Davies on ollut kirkon palveluksessa heinäkuusta 1995, ja hän on toiminut eri tehtävissä. Viimeisin oli erityisprojektien osaston johtaja, ja hänen vastuullaan olivat erityistarkoituksiin rakennetut kiinteistöt, temppelien suunnittelu ja temppelien rakentaminen.

Ennen kirkon palvelukseen tuloa piispa Davies oli Lancasterissa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa toimivan High Industries, Inc:in palveluksessa ja  San Franciscossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa toimivan Bechtel Investments, Inc:in palveluksessa. Hän on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon maataloustieteissä Brigham Youngin yliopistossa ja myöhemmin syventäviä johtajakoulutusohjelmia Stanfordin sekä Northwesternin yliopistoissa.

Piispa Davies palveli lähetysjohtajana San Juanin lähetyskentällä Puerto Ricossa, ja hän puhuu sujuvasti espanjaa.

Dean Myron Davies syntyi Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa 5. syyskuuta 1951. Hän solmi avioliiton Darla Jamesin kanssa 20. kesäkuuta 1973 Suolajärven temppelissä. Heillä on 5 lasta ja 14 lastenlasta.

Piispa W. Christopher Waddell

Piispa W. Christopher Waddell, 56, on kutsuttu palvelemaan toisena neuvonantajana johtavassa piispakunnassa.

Piispa Waddell on palvellut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenenä huhtikuusta 2011.

Wayne Christopher Waddell syntyi Los Angelesissa Kaliforniassa Yhdysvalloissa 28. kesäkuuta 1959. Hän solmi avioliiton Carol Stanselin kanssa heinäkuussa 1984. Heillä on 4 lasta ja 3 lastenlasta. Piispa ja sisar Waddell asuvat Limassa Perussa, missä piispa Waddell palvelee tällä hetkellä neuvonantajana Etelä-Amerikan luoteisen vyöhykkeen johtokunnassa. Hän jatkaa palvelemista Perussa jonkin aikaa, kunnes hänen tehtävänsä siirretään seuraajalle.

Piispa Waddell on suorittanut kandidaatin tutkinnon vuonna 1984 San Diegon osavaltiollisessa yliopistossa Yhdysvalloissa. Vuodesta 1984 lähtien hän työskenteli rahoitusalan Merrill Lynch -yrityksessä useissa tehtävissä, muun muassa sijoitusten ensimmäisenä varajohtajana.

Piispa Waddell on palvellut lukuisissa kirkon tehtävissä, kuten kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Espanjassa, ja hän puhuu sujuvasti espanjaa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.