Aihe

Eutanasia ja elämän pitkittäminen

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko uskoo ihmiselämän pyhyyteen ja siitä syystä vastustaa eutanasiaa. Eutanasia määritellään sellaisen henkilön tahalliseksi surmaamiseksi, joka kärsii parantumattomasta tautitilasta tai sairaudesta. Sellainen tahallinen teko päättää elämän välittömästi esimerkiksi niin kutsuttuna avustettuna itsemurhana. Elämän päättäminen sellaisella tavalla on Jumalan käskyjen rikkomista.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei katso eutanasian määritelmän kattavan sitä, että henkilön annetaan kuolla luonnollisista syistä irrottamalla potilas elämää keinotekoisesti ylläpitävästä laitteesta, kuten esimerkiksi pitkäaikaissairaan tapauksessa. Kun kuolema sellaisen sairauden tai onnettomuuden vuoksi käy väistämättömäksi, se tulisi nähdä siunauksena ja tarkoituksenmukaisena osana iankaikkista olemassaoloa. Jäsenten ei pidä tuntea velvollisuudekseen pitkittää kuolevaista elämää kohtuuttomin menetelmin. Omaiset voivat tehdä tällaiset päätökset parhaiten saatuaan viisaita ja päteviä lääketieteellisiä neuvoja sekä etsittyään paastoamalla ja rukoilemalla johdatusta Jumalalta.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.