Uutistiedote

Kirkon EU-toimisto isännöi esitelmää, jonka aiheena oli radikalisoitumisen vastustaminen

25. helmikuuta 2015 Brysselissä tri Brian Grim, Religious Freedom & Business Foundationin [Uskonnollisen vapauden & liiketoiminnan säätiö] johtaja, esitteli uuden eri uskontokuntien välisen lähestymistavan radikalisoitumisen vastustamiseen yhteisöissä, jotka ovat alttiina vaaralle. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimisto isännöi tapahtumaa, joka kokosi yhteen edustajia uskovien yhteisöistä, kansalaisjärjestöistä sekä kansalaisyhteiskunnan organisaatioista. Esityksen alusti vanhin Timothy Dyches, toinen neuvonantaja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan vyöhykkeen johtokunnassa.

Brian Grim aloitti esityksensä kertomalla henkilökohtaisia kokemuksiaan Kiinasta, Euroopasta, Saudi-Arabiasta sekä Arabiemiirikunnista. Hän kuvasi, kuinka hänen näkökulmansa kehittyi sen jälkeen kun Yhdysvaltain suurlähetystöön Teheranissa oli hyökätty vuonna 1979. Tuohon aikaan iranilaiset opiskelijat Yhdysvalloissa kohtasivat vihamielisyyttä asioista, joita he eivät olleet tehneet, ja hän ymmärsi, että ainoa radikaali vastaus radikalismiin ja vihaan olisi ”radikaali rakkaus”. 

Hän kertoi joistakin sosiologisen tutkimuksensa tuloksista, jotka osoittavat esimerkiksi, että useampi kuin kahdeksan kymmenestä ihmisestä maailmassa kuuluu johonkin uskontoon ja monilla siitä 16 prosentista ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan, on uskonnollisia uskomuksia tai he osallistuvat uskonnollisiin tapoihin. Pew Researchin [amerikkalainen puolueeton tutkimuskeskus] tutkimustulosten mukaan uskonnollista vapautta rajoitetaan pääasiassa kahdella tavalla: hallituksen tukahduttamana ja yhteiskunnan vihamielisyydellä.

Siirtyessään hankkeen yksityiskohtiin tri Grim selitti, että radikalisoituminen, etenkin länsimaisissa demokratiavaltioissa kasvaneiden nuorten keskuudessa, aiheutuu usein syrjäytymisestä, köyhyydestä, työttömyydestä sekä näkemyksen ja koulutuksen puutteesta. Tri Grimin hankkeen ydin on yhteistyö johtavien uskontokuntien välisten ryhmien, kaupallisen alan oppilaitosten sekä muiden oppilaitosten välillä, jotta myöhempien aikojen pyhien ”Omavaraisuuden opetusohjelma” saataisiin mukaan työkalupakkiin eri uskontokuntien väliseen käyttöön.

Opetusohjelma edistäisi omavaraisuutta elämäntapana ja auttaisi ihmisiä tekemään tietoisia ja aktiivisia ponnisteluja elättääkseen itsensä ja perheensä. Ohjelmassa käydään läpi kuusi tasapainoisen elämän aihekokonaisuutta, jotka selitetään ”Omavaraisuuden opetusohjelmassa”: koulutus, terveys, työ, perheen kotituotanto ja taloudenhoito, perheen raha-asiat ja hengellinen voima. Tämän hankkeen luonteenomainen piirre on eri uskontokuntien väliset opetustukiryhmät, jotka koostuvat sekä paikallisen liike-elämän että uskonnollisten tai vakaumuksellisten yhteisöjen vapaaehtoisista. Se, että mukana on kumpiakin, on ainutlaatuinen ja välttämätön osa tätä ohjelmaa. Se saattaa yhteen ihmisiä, joilla on todellista asiantuntemusta liike-elämästä, sekä eri uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä, ja auttaa tarjoamaan todellisia vaihtoehtoja radikalisoitumiselle, joka kasvaa eristyneissä ja epätoivoisissa olosuhteissa.

Tri Grimin esityksen alusti vanhin Timothy Dyches. Hän esitteli perusarvot, jotka sisältyvät kirkon kehittämään omavaraisuuden työkalupakkiin, joka on tri Grimin hankkeen ydin. Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat ammattilaiset sekä vapaaehtoiset käyttävät työkalupakkia maailmanlaajuisesti antaakseen uusia mahdollisuuksia niille, jotka kamppailevat taloudellisesti tai ovat työttöminä, jotta he tulisivat omavaraisiksi ja voisivat elättää itsensä ja perheensä. Vanhin Timothy Dyches sanoi: ”Ohjelma on todellakin perustettu antamaan ihmisille toivoa sekä halua elää ja kehittyä. Jos ei niitä ole, on paljon helpompaa radikalisoitua. Me haluamme tarjota heille paremman vaihtoehdon – mahdollisuuden toivoon sekä halun kehittyä ja elättää itsensä ja perheensä.”

Jos haluat tietää lisää tästä hankkeesta, ota yhteyttä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimistoon: EUOffice@ldschurch.org.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimisto Brysselissä työskentelee ja edistää keskustelua EU:n sidosryhmien eli niiden mielipide-, akateemisten, uskonnollisten sekä poliittisten johtajien välillä, jotka ovat mukana uskonnon tai vakaumuksen vapauden edistämisessä, humanitaarisen avun antamisessa sekä vapaaehtois- ja nuorisotyössä. Toimisto on myös jäsen eurooppalaisessa periaateohjelmassa nimeltä European Platform on Religious Intolerance and Discrimination (EPRID) [Eurooppalainen periaateohjelma uskonnollista suvaitsemattomuutta ja syrjintää vastaan]. Se on kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden muodostama verkosto, joka koostuu sekä uskonnollisista että ei-uskonnollisista yhdistyksistä. Verkoston tavoitteena on yhteisesti edistää ja suojella oikeutta uskonnon tai vakaumuksen vapauteen, joka on määritelty ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18. artiklassa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.