Politiikan maailmassa kuohuu. Kansantaloudet horjuvat. Kansan luottamus heikkenee. Yksilöt kokevat olevansa suojattomia. Ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus käy vähiin. Samaan aikaan raivo ja kiihtymys valtaavat radio- ja televisiokanavat, kadut ja kaupunginvaltuustot. Missä ovat tasapainon ja maltillisuuden äänet näinä äärimmäisinä aikoina? Puhuessaan äskettäin eräässä eri uskontojen yhteisessä tilaisuudessa kirkon presidentti Thomas S. Monson julisti: ”Kun hyväntahtoisuuden henki innoittaa ajatteluamme ja kun ponnistelemme yhdessä yhteisen ongelman ratkaisemiseksi, tulokset voivat olla mitä ilahduttavimpia.” Lisäksi aiempi kirkon presidentti Gordon B. Hinckley sanoi kerran, että eläminen ”yhdessä yhteisöinä arvostaen toisiaan ja huolehtien toisistaan” on ”sivilisaation tunnusmerkki”. Tuo tunnusmerkki on yhä suuremmassa määrin uhan alla.
Kovin monet nykykulttuurin tavat ja käytännöt – kaikkialla läsnä oleva media, nimettömänä ja ilman lähdeviitteitä osallistuminen verkossa, arjen politisointi, pirstaleinen yhteiskunta- ja perhe-elämä – heikentävät hyveitä ja tapoja, joiden ansiosta rauhallinen yhteiselo moniarvoisessa yhteiskunnassa on mahdollista. Siviiliyhteiskunnan rakenne repeytyy, kun sitä venytetään äärimmilleen. Siten kohteliaisuudesta [vrt. civil 'siviili', civility 'kohteliaisuus'] tulee meidän – demokratiaan kuuluvien kansalaisten – yhteisöllisen ja yksilöllisen luonteemme mitta.
Tervehenkisessä demokratiassa tasapainoa ylläpidetään erilaisin keinoin. Näitä ovat muun muassa kilpailevien eturyhmien moninaisuus ja tehokas valtiollisen valvonnan järjestelmä. Tämä järjestys nojautuu kuitenkin pohjimmiltaan ihmisten nuhteettomuuteen. Puhuessaan yleiskonferenssissa, kirkon puolivuosittaisessa maailmanlaajuisessa kokouksessa, vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista vakuutti: ”Loppujen lopuksi vain kunkin yksilön sisäinen moraalinen kompassi voi tehokkaasti ottaa käsiteltäväksi yhteiskunnallisen rappion aiheuttajat sekä sen oireet.” Niin ikään johtava piispa H. David Burton on korostanut, että uskollisuuden, hyväntekeväisyyden, anteliaisuuden, nöyryyden ja vastuullisuuden hyveet ”muodostavat kristillisen elämän perustan ja ovat sisäisen ihmisen ulkoinen ilmentymä”. Siten moraaliset hyveet sulautuvat kansalaishyveisiin. Yhteisten haasteidemme vakavuus vaatii yhtä lailla vakavaa osallistumista perustelluin ajatuksin ja ratkaisuin. Tarvitaan perusteellista keskustelua eikä katkeroitunutta kiistelyä.
Kohteliaisuus ei liity vain puhumiseen. Se on ennen kaikkea tapa osallistua. Yhteiskunnan tekninen verkottuminen on tehnyt eristäytymisestä mahdotonta. Kaikista nykymaailman instituutioista uskonnolla on ollut ehkä suurimpia vaikeuksia sopeutua siihen todellisuuteen, että sen täytyy tehdä molemminpuolisia myönnytyksiä suuren yleisön kanssa. Tänä päivänä ja koko historiansa ajan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on kanssakäymisessään suuren yleisön kanssa ottanut jatkuvasti huomioon eri tahojen oikeutetut intressit. Sen sijaan että kirkko olisi vapauttanut itsensä lain ja kohteliaisuuden sääntöjen ulkopuolelle, se on pyrkinyt yhteistyöhön ja välttänyt kärkevän vastakkainasettelun karikkoja.
Tätä kohteliaan osallistumisen tapaa myötäillen presidentti Monson on julistanut: ”Kirkkona me annamme apua paitsi omille jäsenillemme myös hyväntahtoisille ihmisille kautta maailman siinä veljeyden hengessä, joka on peräisin Herralta Jeesukselta Kristukselta.” Puhuessaan kohteliaisuudesta henkilökohtaisella tasolla vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista opetti myöhempien aikojen pyhille, kuinka arvosteluun vastataan: ”Jotkut ihmiset ajattelevat virheellisesti, että sellaiset toimintatavat kuin hiljaisuus, sävyisyys, anteeksiantavaisuus ja nöyrän todistuksen lausuminen osoittavat välinpitämättömyyttä tai heikkoutta. Mutta vihamiehiemme rakastaminen ja vainoojiemme puolesta rukoileminen (ks. Matt. 5:44) vaatii uskoa, voimaa ja ennen kaikkea kristillistä rohkeutta.”
Kohteliaisuuden moraalisena perustana on kultainen sääntö, jota eri kulttuurit ja ihmiset – ehkä tunnetuimpana Jeesus Kristus – ovat laajalti opettaneet: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille” (Luuk. 6:31). Tämä vastavuoroisuuden sääntö muistuttaa meitä kaikkia vastuustamme toisiamme kohtaan, ja se vahvistaa ihmiselon yhteisöllistä luonnetta.
Samalla tavoin Mormonin kirja kertoo vakavoittavaa tarinaa sivilisaation rappeutumisesta, jossa eri kansat kulkevat toistuvasti vaurauden, ylpeyden ja tuhon kehää. Melkein jokaisessa tapauksessa rappion siemenet saavat alkunsa kohteliaisuuden yksinkertaisten sääntöjen rikkomisesta. Yhteistyö, nöyryys ja myötätunto antavat pikkuhiljaa periksi kiistelylle, riitelylle ja pahansuopuudelle.
Kohteliaisuuden tarve on kenties kaikkein olennaisinta puoluepolitiikassa. Kirkon toimiessa eri maissa eri puolilla maailmaa se arvostaa moniarvoisuuden rikkautta. Siten myöhempien aikojen pyhien poliittinen moninaisuus kattaa koko ideologisen kirjon. Yksittäiset jäsenet ovat vapaita valitsemaan oman poliittisen ajatusmaailmansa ja puolueeseen liittymisensä. Edelleen kirkko itse ei kannata mitään tiettyä poliittista ideologiaa tai liikettä. Se pysyy luokittelun ulkopuolella. Sen moraalisia arvoja voidaan ilmaista lukuisissa puolueissa ja ideologioissa.
Lisäksi kirkko on huolissaan pelolla ja tarkoitushakuisella äärimmäisyydellä vehkeilemisestä, joka tekee kohteliaan keskustelun mahdottomaksi. Kun kirkko saa yhä huomattavamman aseman ja sen jäsenet kohoavat näkyvämmälle paikalle julkisuudessa, siitä seuraa luonnollisesti erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Jotkut saattavat erheellisesti luulla, että nuo mielipiteet ovat virallisia ja edustavat kirkkoa. Yksittäiset jäsenet ajattelevat ja puhuvat kuitenkin omasta puolestaan. Vain ensimmäinen presidenttikunta ja kaksitoista apostolia puhuvat koko kirkon puolesta.
Myöhempien aikojen pyhien moraalinen elämä vaatii jäseniltään, että he kohtelevat lähimmäisiään kunnioittavasti tilanteesta riippumatta. Uskonnollisessa tilanteessa käyttäytymisen tulisi olla yhdenmukaista maallisessa tilanteessa käyttäytymisen kanssa. Kirkko toivoo, että demokraattinen järjestelmämme edistää ystävällisempää ja järkevämpää kanssakäymistä ihmisten kesken kuin mitä nyt näemme. Presidentti Monson korosti ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan profeettana yhteistyön tärkeyttä kansalaistoiminnassa: ”Kaikilla meillä myöhempien aikojen pyhillä on vastuu olla aktiivisia niissä yhteisöissä, joissa elämme, ja toimia yhteistyössä muiden kirkkojen ja organisaatioiden kanssa. Tavoitteeni tässä asiassa on, että – – on tärkeää poistaa yksin seisomisen heikkous ja korvata se yhdessä toimivien ihmisten voimalla.”