Uutistiedote

Mormonijohtajat onnittelevat Yhdysvaltain uutta presidenttiä

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi on antanut tiistaina 7.11.2012 seuraavan lausunnon: 

”Onnittelemme presidentti Obamaa siitä, että hän on päässyt Yhdysvaltain presidenttinä toiselle kaudelle.

Pitkän kampanjoinnin jälkeen amerikkalaisten on nyt aika yhdistyä. Myöhempien aikojen pyhien keskuudessa on pitkään ollut perinteenä rukoilla henkilökohtaisesti ja seurakunnissamme valtakunnallisten johtohenkilöiden puolesta. Kehotamme amerikkalaisia kaikkialla – riippumatta heidän poliittisesta suuntauksestaan – rukoilemaan maan presidentin, hänen hallintonsa ja uuden kongressin puolesta, kun he johtavat meitä läpi vaikeiden ja myrskyisien aikojen. Toivomme, että valtakunnalliset johtajamme osoittavat parasta viisautta ja harkintaa, kun he täyttävät sen luottamustehtävän, jonka Amerikan kansa on heille antanut.

Kiitämme myös kuvernööri Romneya siitä, että hän on osallistunut demokraattisen päätöksentekoprosessimme korkeimmalla tasolla, joka luonteensa puolesta vaatii niin paljon niiltä, jotka tarjoutuvat julkiseen palveluun. Me toivomme hänelle ja hänen perheelleen kaikkea menestystä heidän tulevaisuuden pyrkimyksissään.”

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.