Uutistiedote

Nouseva sukupolvi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa "nostaa siitä, missä he seisovat"

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon nouseva sukupolvi vastasi ”kyllä!” 11. syyskuuta 2021 palvelemalla lähimmäisiään suurin ja pienin tavoin. Nuoret, lähetyssaarnaajat ja nuoret aikuiset kaikkialla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa tekivät yhdessä työtä osallistuen samanaikaisesti satoihin palvelutöihin.

11SepDayofService01
11SepDayofService01
Nuoret aikuiset siivoavat puistoaluetta.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Nuoret vapaaehtoiset saivat innoitusta kirkon presidentin Russell M. Nelsonin sanoista. Hän kehotti ihmisiä tekemään hyvää ja kysyi: ”Haluaisitteko olla iso osa suurinta haastetta, suurinta asiaa ja suurinta työtä maan päällä tänä aikana?”

Lontoossa Hyde Parkin vaarna [vaarna vastaa hiippakuntaa] on tavallisesti pitänyt nuorille aikuisille yön yli kestävän konferenssin, jossa on luokkia, pelejä, pieni palveluprojekti ja tanssit. Tänä vuonna nuoret aikuiset sanoivat, että on aika tehdä jotakin erilaista. He halusivat tarttua haasteeseen ”nostakaa siitä, missä seisotte” menemällä ulos yhteiskuntaan ja olemalla yhteydessä paikallisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin ja -ryhmiin auttaakseen yksinkertaisin tavoin, jotka saisivat aikaan suuria heidän lähipiirissään olevien ihmisten elämässä.

Koska nousevalla sukupolvella on monia tapoja palvella yhteiskunnassa, he näkivät nämä tilaisuudet ja auttoivat ihmisiä osoittaakseen rakkauttaan ja tukeaan. Neljäkymmentä vaarnaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa sitoutui palvelemaan. Belfastin vaarna keräsi ja vei ruokaa ja hygieniatuotteita Pohjois-Belfastin ruokapankkiin. Britannian seurakunta valmisti muistikortteja auttaakseen pakolaisia oppimaan englantia. Coventryn vaarna kokosi, lajitteli ja pussitti 16 000 vanhaa postimerkkiä hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin puolesta, mikä riitti vuohen ostamiseen erääseen kylään. Manchesterin vaarna keräsi afgaanipakolaisille niin paljon tarvikkeita, että kaksi pakettiautoa tuli täyteen. Northamptonin vaarna auttoi kasvitieteellisen puiston kunnostamisessa Wicksteed Parkissa Ketteringissä. Eräs nuori aikuinen sanoo: ”Tulimme tänne koko lapsuuteni ajan syntymäpäiväjuhliin ja perhetapahtumiin. On mukavaa auttaa alueen kunnostamisessa, jotta muutkin voivat nauttia puistosta.”

11SepDayofService02
11SepDayofService02
Nuoret aikuiset ja lähetyssaarnaajat työskentelevät ryhmissä raivaten roskia Wicksteedin kasvitieteellisessä puistossa.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

11SepDayofService03
11SepDayofService03
Nuoret naiset keräävät postimerkkejä ostaakseen kylään vuohen.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

11SepDayofService04
11SepDayofService04
Nuoret ja nuoret aikuiset keräävät tarvikkeita afgaanipakolaisille.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Työskennellessään he julkaisivat sosiaalisessa mediassa tunnuksen #DayToServe kertoakseen palvelemisen sanomasta. Sunnuntaina he kokoontuivat verkossa kertomaan kokemuksistaan. Juhliessaan yhdessä heillä oli virtuaalinen kuoro ja he ilmaisivat vilpitöntä iloa palvelemisestaan.

Tämä nousevan sukupolven keskittyminen palvelutyöhön innoittaa kaikenikäisiä ihmisiä kaikkialla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja muualla Euroopassa liittymään mukaan, osallistumaan ja palvelemaan samanlaisin tavoin. Syyskuun 11. päivästä on tullut ihmisten palvelemisen päivä muualla maailmassa. Frankfurtissa Saksassa 55 vapaaehtoista kirkosta osallistui yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa palvelemaan heinäkuun tulvissa kärsineitä. Ahrweilerin alueella Rheinland-Pfalzin osavaltiossa jäsenet purkivat kotitalojen vaurioituneita seiniä, poistivat mutaa ja roskia, raivasivat puutarhoja ja istuttivat kukkia. Yksi osallistuneista nuorista naisista oli Inês Adriano, 16. Hän sanoo: ”Oli todella vaikuttavaa, että todella monet ihmiset auttoivat – – ja että me kaikki teimme sitä ilmaiseksi.”

11SepDayofService05
11SepDayofService05
Saksassa nuoret aikuiset raivaavat tulvan jälkeen pyörätien.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

11SepDayofService06
11SepDayofService06
Saksankielisessä kyltissä tulva-alueella lukee "kiitos" vapaaehtoisille.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Kirkon jäsenet tietävät myös, että palvelemista tarvitaan koko vuoden ajan. Tšekin tasavallassa sadat ihmiset kokoontuivat auttamaan kesäkuun tuhoisan pyörremyrskyn uhreja. Kahdeksankymmentä keltaisiin ”Helping Hands” -paitoihin pukeutunutta kirkon vapaaehtoista työskenteli kolmessa kylässä siivoten ja tehden korjaustöitä. Vojtěch Novotný, 24, Pardubicesta Tšekin tasavallasta, sanoo: ”Minusta on aivan luonnollista, että ihmiset auttavat toisiaan.”

11SepDayofService07
11SepDayofService07
Tšekin nuoret aikuiset rakentavat uudelleen pyörremyrskyn jälkeen.2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Kirkon nouseva sukupolvi muuttaa maailmaa epäitsekkäillä palveluteoilla, jotka rikastavat heidän elämäänsä samalla kun ne siunaavat muiden elämää.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.