- Nykyajan apostolit ja profeetat ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon selkeä ominaispiirre. Kirkon jäsenet pitävät kirkon ylimpiä johtajia – Joseph Smithiä, Brigham Youngia ja heitä seuranneita kirkon presidenttejä – Jumalan profeettoina samalla tavoin kuin Abrahamia, Moosesta, Jesajaa ja Jeesuksen Kristuksen aikaan eläneitä apostoleja. Nykyinen kirkon presidentti ja profeetta on Thomas S. Monson.
- Jäsenet uskovat, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on palautettuna se kirkko, jonka Jeesus Kristus aikanaan perusti eläessään kuolevaisuudessa. Tuohon palautukseen kuuluvat elävät profeetat ja apostolit.
- Nykyajan profeettojen myötä saadaan jatkuvaa ilmoitusta ja lisää pyhiä kirjoituksia. Joseph Smith tunnetaan kenties parhaiten siitä, että hän on kääntänyt Mormonin kirjan – toisen todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta ja on laskenut kirkon perustuksen 1800-luvulla. Kirkon presidentit sen jälkeen ovat kukin antaneet oman erityisen panoksensa.
- Usko kirkon johdossa oleviin profeettoihin ja apostoleihin ei tarkoita sitä, että jäsenet seuraavat sokeasti johtajiaan. Vaikka Jumalan profeetta saa ilmoitusta ja innoitusta koko kirkon johtamiseen, ilmoitusta virtaa joka tasolla, myös seurakuntien johtajille sekä yksittäisille perheille ja jäsenille. Itse asiassa yksittäisten jäsenten odotetaan tavoittelevan sellaista jumalallista johdatusta avuksi omaan elämäänsä, tehtäviinsä kirkossa ja jopa ajallisiin pyrkimyksiinsä kuten ammattiinsa. Jäsenten odotetaan myös rukoillen tavoittelevan omaa ”todistusta” eli vakaumusta periaatteista, joita heidän johtajansa heille opettavat.
Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.