Uutistiedote

Viikoittainen kuorolähetys kuullaan suorana kirkon verkkosivustoilla Euroopassa

Mormonien tabernaakkelikuoron viikoittaista Musiikkia ja puhuttua sanaa -ohjelmaa esitetään nykyään suorana lähetyksenä kuoroa sponsoroivan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallisilla sivustoilla yhdeksässä maassa.

 

Musiikkia ja puhuttua sanaa on pisimpään keskeytyksittä jatkunut ohjelmasarja maailmassa; sitä on esitetty 89 vuotta. Vasta äskettäin ohjelmaa on alettu lähettää Euroopassa suorana sunnuntaisin klo 17:30 (Keski-Europan aikaa) seuraavilla kirkon virallisilla sivustoilla:

Suorat lähetykset ovat vastaus siihen, kuinka valtavan myönteisesti kuoro otettiin vastaan sen ollessa kiertueella Euroopassa vuonna 2016, ensimmäistä kertaa lähes 20 vuoteen. ”Usko ei ehkä aina siirrä vuoria, mutta se muuttaa ihmisten elämää. – – Mormonien tabernaakkelikuoron jäseniä motivoi paitsi rakkaus musiikkiin myös heidän uskonsa”, kirjoitti uskontotieteen professori Jean-François Mayer blogissaan nähtyään kuoron esityksen Zürichissä.

Kiertueella oli loppuun myytyjä konsertteja ja innokkaat yleisöt osoittivat seisten suosiotaan. Musiikkia rakastavat ihmiset kaikkialla Euroopassa voivat nykyään helposti virittäytyä kuuntelemaan Musiikkia ja puhuttua sanaa -ohjelmaa ja kokea sen nimen mukaisesti kohottavaa musiikkia ja innoittavia sanoja, jotka auttavat heitä viettämään lepopäivää.

Suora lähetys esitetään kussakin maassa englanninkielisenä, eikä sen kääntäminen ole tällä hetkellä suunnitella. Kuoron YouTube-kanavalla Musiikkia ja puhuttua sanaa -ohjelmat ovat kuitenkin saatavilla espanjaksi ja portugaliksi muutaman viikon kuluttua suorasta lähetyksestä. Käydessäsi Mormonien tabernaakkelikuoron virallisella verkkosivustolla sekä Facebookin ja YouTuben sivustoilla saat tietää lisää kuorosta ja sen viimeaikaisesta musiikista.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.