Aihe

Pioneerivaellus

Mormonien 1800-luvun muuttoliike, joka alkoi vuonna 1846 Illinoisista ja jatkui Iowan ja Nebraskan halki päätyen lopulta turvapaikkaan Kalliovuorille, oli yksi merkittävimmistä tapahtumista Yhdysvaltain suuren länteen suuntautuneen muuttoliikkeen historiassa. Toisin kuin ne tuhannet pioneerit, joita virtasi länteen Kaliforniaan ja Oregoniin etsimään parempaa elämää, mormonipioneerit muuttivat vastoin tahtoaan, koska heidän vihamieliset naapurinsa karkottivat heidät Illinoisista ja Missourista. Myöhemmin mormonipioneerien reitti täyttyi Euroopasta tulleista käännynnäisistä.

  • Kun Joseph Smith oli surmattu vuonna 1844 ja mormoneja painostettiin yhä voimakkaammin hylkäämään Mississippijoen rannoilla sijaitseva Nauvoon kaupunkinsa, kirkon johtohenkilöille kävi pian ilmeiseksi, että pyhien pitäisi jälleen kerran muuttaa pois. Ensin he perustivat Nebraskaan lähelle nykyistä Omahaa turvapaikan, jota sanottiin Winter Quartersiksi. Sitten vuonna 1847 ensimmäinen vankkurikaravaani suuntasi Brigham Youngin johdolla länteen Kalliovuorille, vaikka tarkka määränpää olikin tuntematon.
  • Kun ensimmäinen ryhmä mormonipioneereja pääsi Suolajärven laaksoon kesällä 1847, Brigham Young katseli silloista karua, kuivaa erämaata ja julisti: ”Tämä on oikea paikka.”
  • Vuonna 1849 presidentti Young perusti siirtolaisten avustusrahaston auttaakseen köyhiä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia maahanmuuttajia. Rahasto auttoi noin 30 000:ta Brittein saarilta, Skandinaviasta, Sveitsistä, Saksasta ja Alankomaista lähtenyttä maahanmuuttajaa pääsemään Amerikkaan – yli kolmasosaa kaikista niistä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista siirtolaisista, jotka muuttivat Euroopasta tuona aikana.
  • Kalliiden vankkureiden ja härkien aiheuttamien kustannusten vähentämiseksi noin 3 000 pioneeria käytti myöhemmin halpoja puisia käsikärryjä, jotka olivat riittävän kevyitä vedettäväksi halki Suurten tasankojen. Kullekin perheelle tai viidelle henkilölle määrättiin yksi käsikärry, ja 18–20 ihmistä yöpyi samassa teltassa. Käsikärryssä voitiin kuljettaa korkeintaan noin 90 kiloa matkatavaraa – vajaat 8 kiloa henkeä kohti. Jokaista hyvin järjestäytynyttä komppaniaa johti kokenut opas ja seurasi ainakin neljä härkien vetämää tavaravankkuria.
  • Ensimmäinen käsikärrykomppania lähti matkaan Iowa Citystä 9. kesäkuuta 1856. Se koostui 266 englantilaisesta, ja sitä seurasi kaksi päivää myöhemmin toinen vähän yli 200 ihmisen ryhmä. Nämä varhaiset käsikärrykomppaniat saapuivat onnistuneesti Suolajärven laaksoon, mutta matka ei ollut helppo. Pioneerien päiväkirjoissa kerrotaan ankarasta säästä, vihamielisten intiaanien uhkasta, matkakumppanien kuolemasta sekä nälän ja väsymyksen tuomista jatkuvista vaikeuksista.
  • Syksyllä 1856 sattui murhenäytelmä, kun Willien ja Martinin käsikärrykomppaniat, yhteensä tuhat ihmistä, pääsivät matkaan ajankohtaan nähden liian myöhään. Kumpaakin ryhmää vaivasi tarvikkeiden puute ja vaikeudet, kuten varhainen lumimyrsky, joka yltyi yhdeksi vuosisadan pahimmista. Uupuneet komppaniat pystyttivät leirin syvään hankeen Wyomingin tasangoille, missä yli 200 ihmistä kuoli nälkään ja kylmyyteen. Heti kun sana heidän ahdingostaan kiiri Salt Lake Cityyn, käynnistettiin valtava pelastusoperaatio.
  • Kaiken kaikkiaan taipaleelle kuoli tuhansia mormonipioneereja riippumatta siitä, olivatko he matkanneet vankkureissa vai käsikärryjä vetäen. Rakkaita, mukaan lukien lapsia, haudattiin usein mataliin hautoihin, joilla ei koskaan enää käytäisi.
  • Brigham Youngin johdolla arviolta 70 000 myöhempien aikojen pyhää teki vaikean matkan Utahiin vuodesta 1847 mantereen poikki kulkevan rautatien valmistumiseen asti vuonna 1869. Pioneerien yhteisillä kokemuksilla on ollut pysyvä vaikutus mormonien kulttuuriin. Matkan tehneitä pioneeriesivanhempia kunnioitetaan, ja heistä puhutaan paitsi heidän jälkeläistensä sukutapaamisissa myös kirkon jäsenten kokouksissa, sillä kirkon jäsenet pitävät pioneerien esimerkkiä rohkeudesta ja uhraamisesta innoittavana.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.