Uutistiedote

Yhdistymistä uskon kautta

Kun koronavirus kiristi otettaan maailmasta, yhteiskunta alkoi sulkeutua. Tapahtumia peruttiin, liikeyrityksiä suljettiin ja jopa perinteisistä juhlista luovuttiin. Uskonnolliset kokoukset laitettiin tauolle. Sabadellissa Espanjassa eräs uskontojen välinen ryhmä jatkoi kuitenkin pyrkimyksiään virtuaalisesti.

Sabadellin uskontojen välinen vuoropuheluryhmä (GDIS) kokoontuu kuukausittain keskustelemaan monista eri aiheista. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon kuuluvan Cristina Villar Reyn mukaan ”ryhmällä on kaupunginvaltuuston tuki, ja sen tavoitteena on edistää tietoa ja keskinäistä kunnioitusta paikkakunnan eri uskontokuntien välillä”.

Myöhempien aikojen pyhiin, katolisiin, baptisteihin, anglikaanisiin, brahma kumaris tai bahá’í -uskontoihin, juutalaisiin ja evankelisiin kuuluvat edustajat päättävät vuosittaisen aiheen. Joka kuukausi yksi edustajista kertoo oman uskonsa opetuksia annetusta aiheesta. Vierailevia puhujia voidaan myös aika ajoin pyytää kertomaan asiantuntemustaan laista, terveydestä ja muista aiheista.

Monien kuukausien videokonferenssikokousten jälkeen äskettäin pidettiin GDIS:n ensimmäinen tapaaminen. Ryhmä kokoontui pieneen metsikköön myöhempien aikojen pyhien kirkkorakennuksen piha-alueella. Päätettiin, että syyskuussa pidetään tilaisuus kaikkien pandemiassa kuolleiden muistoksi. Sabadellin kaupunginvaltuusto osallistuu tilaisuuteen.

Interfaith01
Interfaith01
Ryhmän jäseniä toukokuisen kokouksen jälkeen2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Samalla tavoin portugalilainen uskontojen välisen vuoropuhelun työryhmä kokoontui hiljattain hybridimallia noudattaen sekä ryhmätapaamisessa että virtuaalisesti puolitoista vuotta pandemian alkamisen jälkeen. Portugalissa toimivien 15 eri kirkon edustajat kokoontuivat tiistaina 22. kesäkuuta. Koska viranomaisten rajoitusten mukaan kokoustilassa saa olla vain 30 prosenttia sen kapasiteetista, jotkut osallistuivat tilaisuuteen paikan päällä ja loput virtuaalisesti.

Interfaith02
Interfaith02
Portugalilaisen uskontojen välisen vuoropuhelun työryhmän tapaaminen2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Puhujat valittiin ryhmään kuuluvien uskontojen edustajien joukosta. Tri Joaquim Moreira Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta puhui ”kirkkojen sosiaalisesta ulottuvuudesta humanitaarisessa avustustyössä Portugalissa”. Kirkollisten johtohenkilöiden lisäksi paikalla oli monia hallinnollisia ja kansalaisjärjestöjen johtohenkilöitä.

Interfaith03
Interfaith03
Tri Moreira puhumassa2021 by Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.
Download Photo

Tri Moreiran mukaan ryhmällä on ”säännöllisiä kuukausittaisia kokouksia, joissa keskustelemme uskonnollisista kysymyksistä ja siitä, kuinka uskonnoilla voi olla myönteinen vaikutus portugalilaiseen yhteiskuntaan”. Heidän tavoitteenaan on uskontojen keskinäinen sopusointu, jossa kunnioitetaan kunkin opillisia eroavuuksia, mutta ollaan yhtä yleisissä tarkoituksissa.

Viimeaikaisia keskustelun aiheita on ollut muun muassa maan terveyslakien noudattaminen pandemiaan liittyen. Tähän sisältyy rokotetta koskevan viestinnän levittäminen sekä maahanmuuttajien auttaminen siinä, että he voivat saada rokotteen ilman pelkoa maastakarkotuksesta. Lisäksi he auttavat pakolaisia kotoutumaan portugalilaiseen yhteiskuntaan.

Ryhmä pyrkii kaikkien uskontojen yhtäläisiin oikeuksiin. Yksi ryhmän saavutuksista on käännytystyön laillistaminen Portugalissa. He pyrkivät saavuttamaan tasapainon sekularismin ja uskonnon välillä portugalilaisten nuorten koulutuksessa. Siinä valossa he pyrkivät muuttamaan ”Katolinen moraali- ja uskonnonopetus” -kouluaineen ”Uskontojen historiaksi”. He pyrkivät myös murtamaan eri uskontoja koskevat myytit nuorten aikuisten keskuudessa ja ”kylvämään siemeniä uskonnollisen rauhan saamiseksi Portugaliin”.

Ymmärtäminen, kunnioitus, ystävyys ja rakkaus. Nämä ovat asioita, joihin kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ihmiset pyrkivät. Työskentelemällä yhdessä tässä hengessä nämä ryhmät voivat tavoitella toivoa rauhasta ja ykseydestä, poistaa stereotypioita, kumota väärinkäsityksiä ja välttää vieraantumista. Oivaltaessaan eroavuuksien sijaan yhteisiä asioita he voivat suojella yhdessä uskonnonvapautta.

Vanhin David A. Bednar, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko apostoli, sanoo, että ”asianmukainen ymmärrys uskonnollisista ryhmistä ja kunnioitus niitä kohtaan voi tuottaa tärkeitä hyötyjä koko yhteiskunnalle”.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.